»Nykyinen asiain meno on vielä suurempi häväistys.»
»Ken siitä tietää! Kuka edes epäilee jotakin? Kuka aavistaisi, että tuo vanha saituri Rosen…? Tehän ette tahtonut itsekään sitä uskoa äsken!… Oi, armollinen rouva, minä rukoilen teitä vastaanottamaan tämän todistuksen uskollisuudestani ja alttiudestani… Sitä paitse olisi tahtonne ehkä mahdoton toteuttaa. Niin, jospa te vain tietäisitte… Teidän koko vuositulonne riittäisi tuskin kuninkaan pelimenoihin.»
»Kuningas ei saa enää pelata, hra herttua.»
Tämän sanoi hän sellaisella äänellä ja katseella, että…! Rosen lakkasi inttämästä vastaan. Kuitenkin uskalsi hän vielä lisätä:
»No, minä teen niinkuin teidän majesteettinne tahtoo. Mutta minä pyydän teidän majesteettianne pitämään mielessänne, että kaikki omaisuuteni on teidän käytettävänänne ja että te onnettomuuden ja tarpeen vaatiessa ensi sijassa käännytte minun puoleeni. Sen olen minä mielestäni ansainnut.»
Hän tiesi näet, ettei siihen kauvan aikaa kuluisi.
Seuraavasta päivästä pantiin sovitut uudistukset toimeen. Puolet palvelijakunnasta sai eronsa ja kaikki tarpeettomat ajopelit lähetettiin Tattersallin huutokauppaan, missä kaikki muut myytiin jokseenkin edullisesti paitsi loistovaunut, jotka liiallisen komeutensa vuoksi eivät soveltuneet yksityisille ihmisille. Myydyiksi saatiin sentään nekin. Äskettäin Pariisiin saapunut amerikalainen sirkusseurue, joka levitti mitä suurellisimpia ilmoituksia, osti nuo upeat vaunut, jotka Rosen oli teettänyt säilyttääksensä hallitsijoillensa jonkun verran loiston varjoa ja kaukaista toivoa Laibachiin palaamisesta; niitä käytettiin historiallisia kulkueita ja juhla-ajoja varten à la Franconi taikka myöskin kiinalaisten kääpiöiden, kesytettyjen apinain y.m. esiytyessä. Näytäntöesitysten lopulla nähtiin näiden vaunujen, joista kuninkaalliset vaakunatkaan eivät olleet aivan poistetut, orkesterin soittaessa kiertelevän kolme kertaa ympäri hiekoitettua sirkus-tannerta irvisteleväin apinain tai jonkun lyhyttukkaisen, punaiseen silkkipukuun puetun, kuuluisan voimistelijan hiestä sekä tukkarasvasta kiiltävänä tervehtiessä yleisöä vaunun akkunoista. Niin vedettiin nämä kuninkuuden komeat perinnöt alas todistamaan kukistuvasta suuruudesta elefanteille ja kouluutetuille hevosille! Mikä varoittava enne kuninkuudelle!
Tietysti herätti tämä vaunujen myynti Tattersallissa jonkun verran huomiota samoin kuin yht'aikaa nurkissa ilmoitettu Galizian kuningattaren jalokivien myynti Drouotin kadun varrella olevissa suurissa, julkisissa huutokauppahuoneistoissa.
Mutta kauvaksi aikaa ei Pariisi jää samoja asioita miettimään: sen ajatukset seuraavat sanomalehtien rientävää lentoa. Näistä molemmista merkillisistä huutokaupoista puhuttiin joku vuorokausi. Seuraavana päivänä olivat ne jo unhottuneet. Vastustelematta suostui Kristian II kuningattaren vaatimiin supistuksiin. Edellisen, surkean kohtauksen jälkeen esiytyi kuningas nyttemmin hänen edessänsä aina hieman hämmentyneenä ja ikäänkuin olisi hän tahtonut vihjata tuonoisen tekonsa tahallista lapsellisuutta, jonka nimiin hänen poikamainen elämänsä muka oli luettava. Mitä häntä muuten liikuttivat nämä taloutta koskevat supistukset? Ulkona kaupungillahan hän eli, oleskeli ja huvittelihe. Ihmeellistä kyllä ei hän kuuteen kuukauteen turvautunut ensinkään Rosenin rahakukkaroon. Se kohensi häntä jonkun verran kuningattaren silmissä, joka tunsi itsensä erityisesti tyytyväiseksi siitä, ettei tuon englantilaisen omituiset ajopelit enää seisoskelleet heidän pihansa nurkissa ja ettei hänen enää tarvinnut nähdä rappusissa tuon imartelevan velkojan matelevaista hymyä.
Tästä huolimatta menetti kuningas edelleen paljo rahaa, »juhlien» enemmän kuin koskaan ennen. Mistä mahtoikaan hän saada varoja tähän? Elysée sai sen tietää omituisella tavalla ukko Sauvadonilta, tuolta kunnon mieheltä, jolle hän ennen oli käynyt antamassa »ajatuksia eri asioista». Tämä tuttavuus oli näet ainoa, jonka Méraut entisistä tuttavapiiristänsä säilytti vielä senkin jälkeen, kun hän oli alkanut toimensa Herbillonin kadun varrella. Silloin tällöin kävi hän syömässä ukon kanssa aamiaista Bercyssä kertoaksensa hänelle uutisia Colettesta, jota ukko valitti ei enää ensinkään tapaavansa.