»Ei ole tarvis … kyllä minä sinne tien löydän.»
Señora meni sitten eteisen läpi vierashuoneeseen ja sen kautta pieneen puutarhaan, joka vaikutti noiden korkeiden rakennusten ympäröimänä kuin syvä kaivo, minkä pohjalla kasvoi muutamia puita. Tämä n.k. puutarha oli täynnä kaikellaista rautaromua, koristeisia portaiden katkelmia, ruosteisia vanhoja vitjoja y.m., mikä hyvin soveltui yhteen puksipuiden kostean vihreyden ja kivestä tehdyn, homeisen suihkukaivon kanssa. Puutarhan toisessa päässä oli vaja, johon oli sälytetty joukko kaiken ikäisiä, repaleisia huonekaluja, kokoon käärittyjä mattoja ja seinäverhoja; toisessa taas oli työpaja eli »verstaa», jonka akkunoissa näkyi himmeät lasiruudut, ett'eivät naapurit voineet tähystellä, mitä siellä milloinkin tehtiin. Työhuone oli permannosta kattoa myöten täynnänsä vanhoja aarteita, joiden todellisen arvon ukko yksin tiesi: lyhtyjä, kynttiläkruunuja, haarakynttilä-jalkoja, varuksia, suitsutus-astioita, vanhanaikaisia ja ulkomaisia pronssiteoksia y.m.s. Perimpänä loisti kaksi pajauunia, joiden luona höyläpenkki ja pöytä hienompaa sepäntyötä varten. Täällä aherteli vanha veijari joko korjaillen tai valmistellen kaikellaista uutta ja vanhaa, aherteli ahkerana ja väsymättömänä kuin mikäkin munkki työkammiossansa. Ennen kuului täältä ankara hälinä aamusta iltaan asti, sillä mestarin kanssa työskenteli täällä silloin viisi, kuusi kisälliä; mutta nyt seisoi hän täällä vallan yksin nakutellen ja viilaillen: ainoastaan hänen työkalujensa kalke sekä yksinäisen lampun valo juorusivat täältä iltaisin maailmalle, ettei kuolema vielä ollut korjannut vanhaa kaupustelijaa ja tehnyt loppua hänen liikkeestänsä.
Tyttären sisään astuessa seisoi vanha Leemans, esinahka sidottuna yllensä ja paidan hihat käärittyinä, par'aikaa alasimen ääressä, valmistaen Ludvig XIII:n aikuista kynttiläjalkaa. Paljaat, karvaiset käsivarret paistoivat kellertäviltä ikäänkuin olisi ne värjännyt pöly juuri taottavana olevasta vaskesta; ja kun ukko oven käydessä käänsi päin punaisen harmaan, sankkatukkaisen ja -partaisen naamansa, näkyi noiden tuuheiden, epätasaisten kulmain alta tirkistävän pari äreää silmää, jotka muistuttivat ärsytetyn villakoiran katsetta.
»Päivää, pappa!» tervehti Señora, joka ei ollut huomaavinansakaan, millä nololla liikkeellä ukko koetti piiloittaa kynttilänjalkaa, jota hän par'aikaa »korjusteli». Hän ei pitänyt siitä, että häntä häirittiin tai että hänet näin yllätettiin työssä.
»Kas, sinäkö se olet, tyttöseni!» vastasi hän tullen luo ja nuohoten vanhaa kärsänaamaansa Señoran hienoja ja kukkeita poskia vastaan. »No, mitä nyt on tapahtunut?» jatkoi hän lykäten tyttärensä hiljaa ulos puutarhaan.
»Kuinka olet sinä näin varhain liikkeellä?»
»Minulla on tärkeää puhuttavaa teidän kanssanne, isä.»
»Vai niin, no, mennäänhän sisään!»
Ja sitten veti hän Señoran mukanansa sisään.
»Mutta vanha Darnet ei saa olla kuuntelemassa puhettamme!»