Eräs akatemiallinen juhlallisuus.
Se klassillinen palatsi, joka lepää kupoolinsa painon alla Pont des Arts-sillan päässä ja Parisin oppineiden kaupunginosan lähtökohdalla, näytti tänä aamuna harvinaisen eloisalta ja olipa kuin aikoisi se siirtyä paikoiltansa aina vierusrantakadun laidalle saakka. Räiskyvästä kesäkuun sateesta huolimatta, joka toisinaan ihan virtasi alas taivaalta, liikkui taaja, siistipukuinen, hansikkaita käyttävä ihmisjoukko suuren oven portailla ja siitä kiemurtelevana jonona pitkin muuri-aitaa aina Seinejoelle avautuvan holvin aukolle saakka; kärsivällisesti odotti se tässä hyvin tietäen, että kukin heistä pääsisi vuorossansa sisään niiden pienten, eri väristen kutsukorttien avulla, jotka keskellä ryöppysadetta välähtelivät heidän hyppysissänsä. Samanlainen järjestynyt ja säännöllinen jono vaunuja ulottui myöskin läheisen Rahapajan sivua kulkevaa rantakatua pitkin, jono Parisin upeimpia kaksivaljakkoja, joiden kuskit ja lakeijat olivat puetut joko siroihin nykyaikaisiin tai vanhanaikuisiin, komeihin livreepukuihin, vaikka ne tilapäisesti peittyivätkin jokapäiväisten, kansanvaltaisten sateenvarjojen ja sadetakkien alle. Toiset toistansa ylhäisemmät koti- ja ulkomaiset vaakunat, vieläpä kuninkaallisillakin valiolauseilla ympäröidyt, loistivat vaunujen sivuilta muodostaen jonkunlaisen, mahtavan suuren vaakunakirjan, jonka kuvasto komeana levisi pitkin Seinen rantoja. Ja kun joku päivänsäde synkkiä kasvoja kirkastavan hymyilyn lailla silloin tällöin valahti alas pilvien lomasta, kimaltelivat kostuneet vaakunat, valjaat, vartijasotilaiden kypärät, kupoolin yllä oleva lyhty ja vieläpä suuren portin edessä lepäävät, aina tomuisen harmaat pronssiset leijonatkin näyttivät nyt kauniin, mustan kiiltovärinsä.
Pitkien väliaikojen kuluttua on tuolla vanhalla akatemiatalolla tällaiset juhlapäivänsä, jolloin se jonkun vastaanoton johdosta iltapäivin äkkiä herää ja virkistyy eloon. Mutta tänä päivänä ei ollut kysymys mistään vastaanotosta. Siihen oli vuodenaika jo aivan liian myöhäinen: akatemiaan vastaanotettavat, joilla on siellä oikkunsa yhtä hyvin kuin näyttelijöilläkin, eivät ikinä tyytyisi esiytymään sen jälkeen kuin suuret kilpa-ajot jo ovat olleet ja menneet, taidenäyttely suljettu ja matkakirstut sälytetyt kesämatkoja varten. Nyt oli kysymys ainoastaan akatemian palkinnon jaosta, vähemmän huomattu tapaus, joka ei tavallisesti houkuttele liikkeelle muita kuin seppelöitävien läheiset perheet. Tämän erikoisen ihmistulvan ja ylhäisen väkijoukon oli akatemian oville tuonut se uutinen, että palkittujen teosten joukossa oli myöskin ruhtinas de Rosenin kirjoittama Kuvaus Ragusan piirityksestä, jonka vuoksi monarkkinen ryhmäkunta oli käyttänyt tilaisuuden toimeenpannaksensa — kaupungin järjestysvallan suojaamana — mielenosoituksen nykyistä hallitusta vastaan. Tavattoman suotuisan sallimuksen kautta taikka jonkun vehkeilyn johdosta, jommoiset kaikessa salaisuudessa menestyvät virallisissa ja akatemiallisissa piireissä, oli akatemian elinkautinen sihteeri sairastunut, jonka vuoksi jalo Fitz-Royn herttua oli ottanut lukeaksensa julki palkintolautakunnan lausunnon; ollen valkoisen verensä viimeiseen tippaan asti legitimisti »alleviivaisi» hän tietysti ne kiihkeimmät kohdat ruhtinas Herbertin kaunista historiallista puolueteosta, joissa puolueen koko hallitusmielisyys ja kiihkoisuus ilmeni. Näin tulisi tästä tilaisuudesta ivallinen mielenosoitus, jollaisia akatemiassa uskallettiin panna toimeen keisarikunnankin aikana. Kaikki kävisi nykyisen suopeuden lipun alla, sillä olihan suopeus tasavallan sävyisiä tyttäriä.
Kun akatemian vanha kello löi kaksitoista, syntyi yleisössä liikettä. Portit avataan. Verkallensa vetäytyy ihmisjoukko parhaimmassa järjestyksessä Mazarinen torin ja samannimisen kadun puoleisille sisäänkäytäville päin samalla kun vaakunoilla koristetut vaunut kääntyvät kaaressa palatsin pihaan jättäen parhaille istumasijoille oikeutetut herrasväkensä portaiden edustalle, missä kansliapäällikkö, kunniamitaleilla koristetun palvelijakunnan keskellä, häärää hopealla huolitellussa virkapuvussansa ja muuten niin hyväntuulisena kuin linnanvouti tarinassa »la Belle au Bois-Dormant» hyörii prinsessan sängyn ympärillä tämän herätessä satavuotisesta unestansa. Vaununovet lyödään auki, pitkätakkiset lakeijat hyppäävät alas istuimiltansa kuskin vieressä, herrasväet astuvat vaunuista, tervehtivät ja kumartavat juhlallisesti ja hymyilevät toisillensa ja kuiskailevat keskenänsä kuin vanhat tuttavat ainakin hävitäksensä sitten silkin kahistessa joko siihen matotettuun porraskäytävään, joka vie erityisesti varatuille lehtereille, taikka siihen pitkään käytävään, joiden vuosisataista, kulunutta kivitystä myöten päästään palatsin sisäosiin.
Yleisölle aiottu osa salia täyttyy kuulijoilla. Tasaisesti kohoavat istumapenkit mustenevat yksitellen aina kattokaariin saakka, missä seisovien kuulijain sivukuvat esiytyvät tummina kupoolin lasi-akkunoita vastaan. Ei ainoatakaan sijaa tyhjänä. Pää pään vieressä istuu täällä kuulijoita omituisen koleassa museo- ja kirkkovalaistuksessa, jossa Ranskan suurkauden miehet, Descartes, Bossuet, Massillon y.m. nerot ovat edustettuina marmorisina pystykuvina ikuisiksi ajoiksi samaan asentoon kangistuneine, miettiväisine, liikkumattomine kasvojen-piirteinensä. Salin suuren, nyt kuulijoilla täytetyn puoliympyrän edessä oli sentään muutamia tyhjiä penkkejä ja ylinnä viheriällä veralla verhottu pöytä puhujaa varten, kuten jo sille asetettu vesilasi ilmaisi. Näille sijoille asettuvat akatemian jäsenet, he kai koht'ikään tulevat sisään noista korkeista kaksoisovista, joiden yläpuolella luemme suurilla, hautapatsaista tutuilla, kultakirjaimilla kyhätyt sanat: kirjallisuus, tiede ja taide.
Mutta kaikki näyttää niin vanhalta, jäykältä ja köyhältä muodostaen täydellisen vastakohdan niille keväisille puvuille, joilla lehterit ja permanto olivat verhotut kuin kukkaisköynnöksellä. Väriltänsä hillityt, sametin hienot, aniharvoin kirkkaat, vaaleat puvut, (kuosiltansa ruumiinmuotoiset niinkuin ajan tapa vaati ja hohtavilla teräshelmillä kirjaellut), keveät, ilmavat hiuslaitokset, joita koristi joko pitsit, kukkaiset tai pienet samettirusettien eli keltaisten tähkäpäiden sisästä pilkistävät pienet lintuset; suuret viuhkat, jotka olivat alinomaa liikkeessä levittäen ympärillensä hienojen hajuvesien lemua — kaikki tämä näytti saavan salia kaunistavan vanhan kotkankin räpyttämään silmiänsä mielihyvästä. Mutta vaikka edustetaankin vanhaa Ranskaa, niin eihän liene tarvis tuoda mukanansa näin raskasta ilmaa ja pukeutua variksen peljättien lailla!
Kaikki, mitä Parisissa oli kuosikasta, ylhäissyntyistä ja säädyllisesti ajattelevaa, oli saapunut tänne, hymyili toisillensa ja tunsi toisensa pienistä salaperäisistä viittauksista; täällä nähtiin hienojen klubien jäsenet, S:t Germainen etukaupungin ylimystö ja se seurapiiri, joka ei koskaan sekaudu suuren yleisön elämään eikä näy teaatterein ensi illoissa, vaan esiytyy määrättyinä päivinä Operassa tai musiikkikonservatorion konserteissa muodostaen muuten erityisen, suljetun maailman, joka elää paksujen akuttimien takana, erillänsä katumetelistä, jopa päivän valostakin ja josta julkisuudessa ei näy muuta kuin kuolemanilmoitukset, satunnaisten avioriitojen selvitykset taikka uutinen jostakin omituisesta seikkailusta, jossa joku »kumiylimystön» perhejäsenistä on ollut mukana.
Tämän valikoiman ohella nähtiin myöskin muutamia illyrialaisia ylimysperheitä, jotka olivat paenneet isänmaastansa maanpakolaisen kuninkaansa mukana, kaikki kauniita nais- ja miestyyppejä, vaikka tähän hienoimpaan parisilaisympäristöön nähden hieman liian särmäkkäitä ja outoja. Selvästi eristyvissä ryhmissä nähtiin sitä paitse tunnettuja kirjallisia piiriä, jotka tavallisesti valmistavat akatemiallisia vaaleja ja ennakolta vaikuttavat niin paljo äänestykseen, että näiden tuttavuus ja suosio usein painaa enemmän vaa'alla kuin jonkun ehdokkaan omat ansiot. Ylimystön keskuudessa nähtiin vielä muutamia keisarikaudenkin suuruuksia, nousukkaita, jotka aikoinansa olivat ivailleet vanhaa »ukkojen puoluetta», mutta nyt lukivat itsensä siihen.
Lopuksi oli tämän valioyleisön keskuuteen vielä pujahtanut muutamia »riuduttavia» kaunottaria, jotka ylhäisön poissaollessa koreilevat teaattereissa loistavissa puvuissansa, vaikka nämä monarkkisellekin leirille tutut naiset nyt esiytyivät niin vaatimattomina, ja vihdoin pari kolme koko Parisille tuttua, yleisesti suosittua näyttelijätärtä, joita pääkaupungin kaikki naiset mielellänsä jäljittelivät puvuissansa. Tätä varsinaista yleisöä lukuunottamatta nähtiin joukko sanomalehtimiehiä ja ulkomaisten lehtien edustajia, jotka kirjesalkkuinensa, kirjoitusneuvoinensa y.m. näyttivät pukunsakin puolesta varustautuneen kuin jotakin matkaa varten keski-Afrikaan.
Alimmalla pienellä penkillä, puhujalavan luona, istui palkitun sankarin puoliso, ruhtinatar Colette de Rosen viehättävän aistikkaassa, intialaisesta kashmirkankaasta ja moareesilkistä tehdyssä viheriäisessä puvussansa; siron hiuslaitoksen ympäröiminä loistivat hänen kauniit kasvonsa voitonriemuisina. Ruhtinattaren vieressä taas istui paksu ja karkeapintainen ukko Sauvadon ylpeillen siitä, että sai olla veljentyttärensä seurana tässä tilaisuudessa, johon hän tietämättömyydessänsä oli pukeutunut kuin ylhäistä perheiltamaa varten kunnioittaaksensa sitä enemmän juhlallisuutta. Tämä pukuerehdys teki hänet levottomaksi: valkoinen kaulaliina kiusoitti häntä kuin mikäkin kaularauta; alinomaa tähysteli hän kaikkia sisääntulijoita keksiäksensä edes jonkun samalla tavoin puvussa erehtyneen poloisen. Mutta tätä toveria onnettomuudessa ei löytynyt.