Tarkoittiko mies, ettei Kristian vielä ollut päässyt satulaan vaiko että hän — Palman herttuan tavalla — kyllä tietäisi pelastautua ehein nahoin taistelusta? Lausettansa ei markiisi päättänyt.
Tanssijaiset jatkuivat vilkkaasti, mutta Elysée katseli niitä nyt toisin silmin: hän näki ne nyt vanhan opettajansa toivottomien silmälasien läpi ja omien pettyneiden toiveittensa valossa. Koko sielustansa hän nyt surkutteli kaikkia noita reippaita nuorukaisia, jotka iloisin mielin olivat valmiit lähtemään retkelle miehen johdolla, joka ei enää uskonut tehtäväänsä. Ja tuo rattoisa juhlatungos ja häikäisevä valo muuttui hänen mielikuvituksessansa taistelutantereen pölypilveksi ja tappiota aina seuraavaksi hurjaksi epäjärjestykseksi, jonka jälkeen jäljelle jääneet saavat etsiä tantereelta kaatuneita sankareja.
Päästäksensä tästä onnettomasta näystä nojausi hän hetkeksi akkunanaitaa vastaan katsellen ulos autiolle rantakadulle, jolle palatsin seinät heittivät pitkiä, kauas Seinejoelle ulottuvia, nelikulmaisia varjoja. Siinä kuunteli hän virran kolinaa, sillä tässä saaren kohdalla todellakin oli voimakkaan virranjuoksun kohina. Sen kuohut siltapylväitä vastaan sekoittuivat valittaviin viulunsäveliin ja guzlan vihloviin vaikerruksiin läikähdellen lyhyinä, tyrskyvinä laineina kuin nyyhkytykset ahdistuneesta rinnasta: milloin leveinä aaltoina kohisten, milloin kuohahtaen kuin hurme suuresta, ammottavasta haavasta.
V.
Yöjunalla.
»Tänä iltana klo 11 tapahtuu lähtö Lyonin asemalta. Minne, sitä en vielä tiedä. Luultavasti Cetteen, Nizzaan tai Marseilleen».
Nämä lyijykynällä kiireessä kirjoitetut rivit sai Spalaton kreivitär juuri kun hän kylvyn jälkeen terveyttä ja hyvinvointia uhoten virkistyneenä käyskeli maakuusuojansa ja pukuhuoneensa väliä kastellen kukkasia ja hoidellen kasvien taimia, tehtävä, jota varten hän oli vetänyt yllensä vaaleat, melkein kyynärpäihin asti ulottuvat ruotsalaiset hansikkaat. Kirjelippu ei näyttänyt vaikuttavan hänessä mitään suurempaa liikutusta. Hän pysähtyi erään sadeakuttimilla suljetun akkunan ääreen, mietti hetkisen ja teki sitten päättävän kädenliikkeen, jonka olisi voinut käsittää näin: »No, olkoon menneeksi! Ken tahtoo päästä päämääräänsä, saa luvan…»
Äkkiä soitti hän kamarineitoansa, jonka tuli olla avullisena hänen valmistautuessaan vastaanottamaan pian saapuvaa kuningasta.
»Minkä puvun rouva suvaitsee?…»
Kreivitär katsahti peiliin ja vastasi sitten: