Kuningas luopuu.
»Yksi mahdollisuus teillä vielä on, sire!»
»No, sanokaa se, rakas Méraut, minä olen valmis kaikkeen!»
Méraut empi kuitenkin. Se, mitä hänellä oli sanottavaa, oli hänestä liian tärkeää soveltuaksensa käsiteltäväksi täällä biljardisalissa, minne kuningas oli pyytänyt häntä pelaamaan pelin aamiaisen jälkeen. Mutta valtaistuimelta syöstyjen hallitsijain kohtaloa usein hallitseva julma iva tahtoi toisin. Täällä biljardipöydän ääressä jonka viheriällä veralla pallot kierivät ontosti kalahdellen täydellisessä hiljaisuudessa, mikä surun ja onnettomuuden painostamassa kuninkaallisessa asunnossa vallitsi, ratkaistiin näet sittenkin Illyrian kuningassuvun kohtalo.
»No?» sanoi Kristian kysyvällä äänellä kumartuen eteenpäin tyrkätäksensä palloa.
»Niin, teidän armonne…»
Méraut keskeytti lauseensa … odotti, kunnes kuningas oli pelannut vuoronsa ja merkitsijänä toimiva Boscovitsh kirjoittanut sen taululle. Sitten jatkoi hän hieman nolona:
»… Onhan Illyrian kansa kaikkein muiden kaltainen, sire! Se seuraa onnea ja menestystä tietysti … ja pelkäänpä, että … kun tuonoisen hankkeen kävi niin huonosti…»
Kuningas käännähti päin. Hieman punastuen sanoi hän:
»Olen kehoittanut teitä sanomaan minulle totuuden, ystäväni… Ei siis mitään verukkeita eikä korupuheita.»