»Teidän on luovuttava, sire!» sanoi Méraut äkkiä lyhyesti.
Kristian katsoi häneen hämmästyneenä.
»Luovuttava?… Mutta mistä minun olisi luovuttava?… Luovutettavaa, valtakuntaa minulla ei ole. Poloinen pikku Zarani!… Ei hän siitä paljo hyödy. Epäilemättä hän ilahtuisi enemmän, jos saisi uuden polkupyörän kuin saadessaan noin epävarmat kruunun toiveet — kaukaisessa tulevaisuudessa.»
Méraut mainitsi Galitsinan kuningattaren esimerkkinä.
Maanpakolaisuudessansa oli hän luopunut vaatimuksistansa poikansa don
Leonzon hyväksi, joka epäilemättä sai kiittää tätä luopumista siitä,
että hän nyt istui valtaistuimella.
»Kahdeksantoista ja kaksitoista!» huudahti Kristian terävällä äänellä.
»No, hra hovineuvos, miksi ette merkitse summia!»
Boscovitsh säpsähti kuin peljästynyt jänis ja riensi taululle; kuningas taas kumartui koko pituudellansa biljardin ylitse tarkaten yksinomattain aikomaansa omituista tyrkkäystä. Elysée tarkasteli häntä tuossa toimessa ja kuningasmielisestä uskostansa huolimatta täytyi hänen ankarasti epäillä tuota väsynyttä keikaria ja lyötyä urhoa höllässä takissansa ja koko kaulan paljastavassa kauluksessansa, olletikin kun tuo pitkä ja laiha kaula, silmät, suu ja sieramet vielä kellersivät sen keltataudin jälkeen, josta hän vallan äsken oli toipunut jaloillensa noin kuukauden päivät vuoteen omana maattuansa.
Gravosan tappio, taistelussa mukana olleiden toivorikkaiden nuorukaisten surullinen kohtalo, oikeudenkäynti Herbertia ja Hezetaa vastaan ja sen aiheuttamat sydäntä särkevät kohtaukset St. Mandén hovissa, missä Colette käsiänsä väännellen ja rukoillen armoa puolisollensa tuskittelihe entisen rakastajansa edessä, se jännitys ja ahdistus, jonka vallassa hän vartosi oikeudenkäynnin päätöstä alinomaa kuunnellen sitä kivääritulta, joka ikäänkuin hänen käskystänsä teki lopun kuolemaan tuomituista; rahahuolet Picherylle myytyjen vekselein lankeamisesta ynnä muut kovan kohtalon iskut olivat käyneet hänen terveydellensä ja pakottaneet hänet sairasvuoteelle. Mutta slavilaiselle rodulle yleensä ja hänelle erityisesti luonteenomaista keveää huolettomuutta ne eivät hänessä sittenkään jaksaneet kukistaa.
Pelivuoronsa lopetettuansa liitusi hän huolellisesti biljardikeppinsä ja kysäisi sitä tehdessänsä Mérautilta tähän katsahtamatta:
»No, ja mitä sanoo kuningatar ehdotuksestanne? Olette kai puhunut siitä hänen kanssansa?»
»Kuningatar ajattelee samoin kuin minäkin, sire.»