Mutta Kristian ei välittänyt hänen huomautuksestansa, sillä hänellä oli kyllin tekemistä hevosensa hillitsemisessä, joka tänään oli ihan hurjalla päällä. Kun hän sittemmin kääntyi katsomaan kauniin kävelijättären jälkeen, oli tämä jo ehtinyt poikasen kanssa hävitä oikeusministeristön palatsin vieressä olevan rakennuksen holvikäytävään.
Kaunottaremme kulki nopein askelin, mutta hieman empien niinkuin tekee nainen, joka menee ensimäiseen yhtymykseensä. Mutta vaikka hänen tosin vakava, mutta valittu pukunsa ja salaperäinen katsantonsa voikin antaa hieman tukea tällaiselle otaksumiselle, niin poistuivat varmaan kaikki epäilykset lemmenseikkailuista siltä, joka kuuli millä huolestuneella äänellä hän puhutteli portinvartijaa, kysyen erästä koko tieteellisessä maailmassa kuuluisaa nimeä.
»Missä tohtori Bouchereau asuu?»
»Toisessa kerroksessa … vastapäätä ylöskäytävää! Mutta onko rouvalla numeroa? Muussa tapauksessa sinne ei kannata mennä.»
Nainen ei vastannut, vaan riensi ylös portaita poikansa kanssa ikäänkuin olisi hän peljännyt, että joku hänet palauttaisi takaisin. Toiseen kerrokseen tultuansa tapasi hän palvelijan, joka sanoi melkein samaa kuin portinvartijakin:
»Ell'ei rouva ole ilmoittanut tuloansa jo eilen, niin on tarpeetonta ollenkaan mennä sisään…»
»Minä odotan», sanoi nainen.
Palvelija ei enää vastustellut, vaan saattoi hänet sisään ensimäisen etehisen kautta, missä useita henkilöitä istui pakkilaatikoilla ja kirstuilla, ja sitten suureen saliin toisen etehisen läpi, joka niinikään oli kapineita täynnä. Kun palvelija sulki oven hänen jälkeensä, näytti hän katseellansa sanovan:
»No, koska rouva tahtoo odottaa, niin … odottaa te saattekin!»
Sali oli suuri ja korkea niinkuin toisen kerroksen huoneet ovat kaikissa rakennuksissa Vendôme-torin varrella. Koristettu oli se seinämaalauksilla ja varustettu hienolla panelauksella. Tähän komeuteen ei oikein soveltunut granatinvärinen huonekalusto, joka vaikutti pikkukaupunkimaiselta ja sitäpaitsi oli liian harvalukuinen tuohon suureen salonkiin. Samanväriset olivat myöskin akkuna- ja oviverhot; seinäin viereisiä aukkoja taas oli täytetty erikuosisilla tuoleilla ja pyöreillä »puhveilla», jotka kaikki olivat päällystetyt korukudoksilla. Kynttiläkruunu taas oli Ludvig XVI:n tyyliin; sen alla seisoi pyöreä sohvapöytä ensimäisen keisarikauden kuosia. Huonekaluston täydensi pari kandelabria ja näiden välillä oleva kuvioilla koristeltu pendelikello. Ei mitään taide-esineitä eikä tauluja. Kaikki todisti siis, että oltiin elämäntavoiltansa vaatimattoman lääkärin luona, joka ei ollut valmistautunut vastaanottamaan niin suurta potilasmäärää kuin mikä täällä joka päivä vartosi, eikä myöskään pyrkinyt muotilääkäriksi.