"Joutuun — lähtekää leiristä!"
Sitten keräytyivät he kokoon ja puhelivat keskenänsä sangen tärkeästi saksaksi. "Tuo pitkä" läksi ylpeänä, kuin prinssi, antaen rahain helistä taskussansa. Stenne seurasi häntä allapäin, ja kun hän ohisti tuota preussilaista, jonka katsanto oli häntä niin tuskauttanut, kuuli hän surullisen äänen lausuvan murteellisella kielellä: "Bas chôli, Ça… Bas chôli!" (Ei ole kaunista, tuo… Ei kaunista!)
Stenne sai kyyneleet silmiinsä.
Päästyään kentälle alkoivat lapset juosta ja pian oli leiri jäänyt kau'as heidän ta'aksensa. Heidän säkkinsä olivat täynnä perunoita, joita olivat preussilaisilta saaneet, ja — kiitos niille — he pääsivät onnellisesti vapaaehtolaisten leirin läpitse.
Täällä varustauduttiin yölliseen hyökkäykseen. Äänetönnä koottiin miehistö varusteiden ta'akse. Se vanha kersanttikin puuhasi täällä miehiänsä järjestykseen ja näytti oikein onnelliselta.
Kun lapset menivät ohitse, tunsi hän heidät ja hymyili ystävällisesti.
Oi! kuinka tuo hymyily oli Stennelle katkera! Samassa tuokiossa ajatteli hän huutaa:
"Älkää menkö sinne! Me olemme pettäneet teidät!"
Mutta "tuo pitkä" oli sanonut: "jos kielit, niin meitä ammutaan", ja kauhistus pidätti hänen siitä.
Courenne'n kohdalla menivät he erääsen jätettyyn huoneesen jakamaan rahoja. Totuus pakoittaa minun sanomaan, että jako tapahtui aivan tunnollisesti, ja että Pikku-Stenne, antaissaan noiden kauneiden kolikkain kilistä mekkonsa taskussa ja ajatellessaan niitä monia kalossipeliä, joiuin nyt voipi ottaa osaa, ei hän pitänyt rikostaan enää hetikään niin inhoittavana.