"Le bon Dieu Saoûl comme un…"
[Hyvä Jumala, ravittu kuin — — —]
Nyt minä en kestänyt kau'emman, vaan ryntäsin pois. Minun vartiotuntini lähestyi, mutta se sai mennä. Minun täytyi saada ilmaa ja hengitystä ja niin menin yht'mittaa aina Seinelle asti. Vesi näytti mustalta ja laivaveistämö oli autio. Pariisi, ilman kaasu-valaistusta, uinaili synkkänä tulisessa kehässä; tykkien salamat leimahtelivat ympäri kaikkialla ja tulipalojen liekit loimusivat kukkuloilla siellä täällä.
Aivan läheltä kuulin minä matalia, kiirehtiviä, kylmän ilman kajastamia ääniä. Siellä hinattiin ja virkistettiin toisiaan työssä: "O… hoi!"
Sitten taukosi ääni taas yhtä pikaisesti, niinkuin ainakin sellaisessa vaikeassa työssä, joka vaatii olennon kaikki voimat. Mentyäni laivaveistämölle onnistuin minä siinä määräämättömässä valossa, jonka pimeinkin vedenpinta heijastaa, keksiä erään tykkiveneen, joka oli pysähtynyt Bercy-sillan luo ja pyrki nyt virtaa ylös. Lyhdyt, jotka heiluivat veden liikunnosta, ja köytten natina, joilla merimiehet hinasivat, ilmoittivat kaikki voiton ja tappion vaihtelot tässä taistelossa virran ja yön pahoja oikkuja vastaan.
Urhollinen pieni tykkivene! Kuinka kaikki nuo vastukset ärsyttivät sinua — kuinka sinä pieksit vettä hiuluillasi ja sait sen ikään kuin kuohumaan vihasta!… Vielä viimmeinen voimain ponnistus — heltymätön vene on voittanut ja kiitää nyt siltaholvien kumistessa: "eläköön Ranska!" läpi sumun suorastaan tappeluun, joka odottaa sitä.
"Oi," ajattelin minä, "mikä ääretön ero näillä äänillä ja kahdeksannen komppanian konseertilla!"
VI.
Berliinin piiritys.
Me kävimme Elysiläis-kenttäin puistokatua, tohtori V… ja minä, lukien tykinkuulani lävistämistä muureista ja raehaulien repimistä käytävistä piiritetyn Pariisin historian, kuin tohtori lähellä Sotalipun toria yht'äkkiä seisahti ja osoitti minulle yhtä niistä suurista kulmarakennuksista, jotka ryhmittäin niin juhlallisesti ympäröivät Riemuporttia.