VIII.
Viimmeinen koulupäivä.
Erään pienen elsassilaisen kertomus.
Sinä aamuna olin minä myöhästynyt ja pelkäsin hirmuisesti saavani toria koulumestari herra Hamel'ilta, erittäinkin kun hän oli luvannut kysyä meiltä noita ilkeitä laatutapoja ja minä en taitanut sanaakaan niistä. Hetkisen ajattelin minä viipata ja luipata ulos kentälle.
Sää oli niin kaunis, ilma niin selkeä! Minä kuulin, kuinka rastaat sävelöivät metsän rinteellä, ja preussilaiset äkseerasivat niityllä sahalaitoksen takana; kaikki tuo olisi ollut paljon paljoa hauskempaa kuin laatutavat; mutta minä hillitsin itseni ja lingotin täyttä vauhtia koulua kohden.
Tullessani raastuvan ohitse, näin kansaa kokoontuneena, näin väkeä kokoontuneena ympäri ristikon, johon kuulutukset tavataan naulata. Kahden vuoden aikana oli tästä ristikosta julaistu kaikki meidän onnettomuutemme, kaikki kurjat uutiset tappiosta, nostokirjoituksista, kutsunnoista y.m., ja minä ajattelin mennessäni: "mitähän tyhmyyksiä siellä nyt taas on!"
Kun minä sitten, aina vaan juosten, tulin yli torin, seisoi seppä
Wachter oppilaisensa kanssa ja luki, hänkin, kuulutusta.
"Älä niin kovin kiirehdä, poika," huusi hän, "sinä, ennätät kyllä aikanansa kouluun!"
Minä luulin hänen laskevan pilaa ja ennätin pian senjälkeen hengestyksissäni koulunpihaan.
Ennen lukutunnin alkamista kuului koulusta tavallisesti hirmuinen melu aina kadulle asti: pöytiöitä avattiin ja sulettiin, läksyjä luettiin ääneensä sormet korvissa, ja maisterin suuri viivain koputti pöytään säestettynä äänellä: "hiljaa, hiljaa!"