Yhtä täydellisesti jatkoi hän opetusta. Kirjoituksen lopetettua seurasi historia; sitten lauloivat pienet yhdessä harjoituksensa: ba, be, bi, bo, bu.
Salin perällä oli ukko Hauser asettanut silmälasit nenälleen ja tavasi nyt kakarain kanssa kilpaa. Näkyi selvästi, että hänkin ponnisteli viimeisiään; hänen äänensä vapisi liikutuksesta, ja kimakassa lapsiäännöksessä kuului se niin kutittavalta, että me olimme valmiit nauramaan ja itkemään yht'aikaa.
Saatte uskoa, että minä en milloinkaan voi unohtaa tätä viimeistä koulupäivää.
Nyt löi tornikello kaksitoista ja paraillaan soitettiin Angelusmessuun. Samassa silmänräpäyksessä pärähtivät preussilaisten joukkojen rummut, jotka palasivat harjoituksistaan… Herra Hamel nousi opetuslavallaan seisomaan aivan vaaleana… Ei milloinkaan ollut hän näyttänyt minusta niin juhlalliselta.
"Ystäväni", sanoi hän, "ystäväni, minä… minä…"
Mutta hänen äänensä tukahtui; hän ei voinut päättää lausettaan.
Silloin kääntyi hän mustaan tauluun päin, otti suuren liitukappaleen ja ponnistain kaikki voimansa kirjoitti hän jättiläissuurilla kirjaimilla:
"Vive la France!" (Eläköön Ranska).
Mitään lausumatta kumartui hän sitten seinää vasten ja viittasi kädellään kuiskaten:
"Menkää kotiinne… Kaikki on lopussa!"