"Mene edellä, sanoin minä poika-rääppänälle. Minulla on vielä tekemistä S:t Denis'sä.
"Sitten suutelin minä häntä ja käännyin takaisin. Sydän tykytti rinnassani kovin, mutta se oli yhden tekevä; sillä tuntui kuitenkin niin huolettomalta, kun ei poika ollut mukanani enää.
"Kun minä pääsin takaisin Villeneuve'en, alkoi jo hämärtää. Te voitte uskoa, että minä pidin ällistimeni auki ja astuin kuin neulain nenillä. Kuitenkin näytti kaikki sangen rauhalliselta. Läpi sumun näin minä tupasemme tuolla loitolla tavallisessa paikassaan ja pitkin virran rannikkoa pitkän mustan varustelman, johon preussilaiset juuri paraillaan meneskelivät sisään. Parempaa tilaisuutta huoneen tyhjänä tapaamiseen ei olisi voinut odottaa.
"Minä hiipeilin pitkin seinuksia edespäin ja näin ukko Jacquot'in pihassaan rauhallisena ripustelevan verkkojansa kuivamaan. Varmaan ei tietty minun teostani vielä mitään. Menin tupaamme — ja hapuroin alas kellariin. Siellä makasi preussilainen hiljaa höylänlastuissa. Pari rottaa oli alkanut jyrsiä hänen piikkilakkiaan, ja te voitte arvata, kuinka tukala oli nähdä leukahihnan huiskuvan. Hetkisen uskoin minä että kuollut ehkä virkoaa… mutta ei… pää oli raskas ja kylmä. Minä ryömein muutamaan soppeen ja odotin; sillä päähäni tuli nyt ajatus: minä heitän hänen virtaan, kun vaan muut panevat maata.
"En tiedä, tuliko se siitä, että ruumis oli niin lähellä, vai mistä, mutta sotaväen kotiin-marssi soi korvissani, juuri kuin hauta-kelloin surullinen kaiku. Kova trummun lyönti tru-tru — tuu… tuu… nu! Oikea huhkaaja-sävel. Eivät suinkaan meidän pojat tahtoisi mennä maata tuollaisella säveleellä.
"Viisi minuuttia kuulin minä säiläin kalinaa ja ovien aukomista; sitten astui muutamia sotilaita pihaan ja huusivat:
"Hofman! Hofman!"
Hofmanni-raukka ei kuullut mitään; hän makasi vaan niin tyynenä höylälastuissaan; mutta juuri sitä paremmin kuulin minä. Joka silmänräpäys luulin minä, että he tulisivat kellariin, ja tuon kuolleen säilä kädessäni istuin minä liikkumattomana sopessani, mutisten itsekseni:
"Jos sinä, ukkoseni, pääset tästä kunnialla… niin lahjoitat sinä P.
Johannekselle Belleville'ssa vaksikynttilän, joka kelpaa!"
"Kun vieraani viimmeinkin olivat huutaneet Hofmannia kylläkseen, päättivät he käydä sisään. Minä kuulin heidän suurten saapastensa kolkkeen portahilta ja muutaman silmänräpäyksen perästä natisi koko tupa, kuin vanha seinäkello. Juuri tätä olin minä odottanutkin päästäkseni tieheni.