"Tännepäin! Turco! tänne!"
Näitä ei ollut enempää kuin kaksitoista, mutta Kadour yksinään oli yhtä hyvä kuin koko armeija.
Ensi silmänräpäyksessä seisoi hän rintavaruksella suorana, pöyhkeänä ja kirjavana, kuin lippu, sekä taisteli hyppien ja kirkuen kuularuiskujen rajehtiessa hänen ympärillään.
Eräässä silmänräpäyksessä, kun se savuverho, joka ympäröi tapauksen, hiemasen väistyi syrjään, näki Kadour punahousu-ryhmiä joukoittain ko'ossa Elysiläiskentillä. Tuokio siitä oli kaikki taas yhtä sekavana. Hetkisen hämmästyksissään luuli Kadour näyn nähneensä ja antoi ruudin uudestaan jatkaa haasteluaan.
Yht'äkkiä tuli äänettömyys rintavaruksessa. Viimeinen tykkimies luimasi pakoon, sitten kun oli päästänyt viimeisen kutinsa. Mutta turcomme ei hievahtanut paikaltaan. Rintavaruksen suojassa ja hyppäykseen valmiina, kiinnitti hän pistimensä ja odotti piikkilakkeja rohkeasti.
Mutta se olikin ranskalainen, rivirykmentti, joka ryntäsi esiin.
Lähestyvän sotajoukon jytinässä kaikui upseerien huuto:
"Antautukaatte!"
Kodour näytti tuokion epäilevän, mutta ryntäsi sitten esiin pyssy ilmassa huutaen:
"Bono, bono Francese!"