1.
Aikaisin aamupäivällä — eräänä sunnuntai-aamuna — kuultiin piirakkaleipuri Sureau'n Turenne-kadun varrella huutavan oppipoikaansa ja sanovan hänelle:
"Täällä on herra Bonnicar'in pikku-piirakat… vie nämä hänelle ja tuo maksu kaikista… Versaillilaiset kuuluvat tunkeutuneen Pariisiin".
Tuo pieni poikanulikka, joka valtioasioista ei ymmärtänyt niin mitään, latoi aivan lämpimät piirakat erääsen torttukoteloon, sitoi kotelon pöytäliinaseen, asetti sen sitten oikealla tottumuksella ja varmalla liikunnolla valkoisen lakkinsa päälle ja läksi niin täyttä laukkaa Saint Louis-saarelle, missä herra Bonnicar asui. Aamu oli kirkas ja taivaalla kimalsi lämmin toukokuun aurinko, joka täyttää hedelmä-puodit syreeni- ja kirsimarjarypälä-ryhmillä.
Huolimatta etäisestä kivääri-paukkeesta ja rummunlyöntimerkeistä katujen kulmissa, oli vanha Marais-osa entisessä rauhallisessa muodossaan.
Kaikkialla vallitsi täydellinen sunnuntai-ilma ja luonne, lapset hälisivät pihoissa, puol'kasvuiset tytöt heittivät "vyöhettä" porteilla ja tuo pieni valkopukuinen poika, joka suloisen piirakka-tuoksun ympäröimänä juoksi edelleen puiston tyhjiä käytäviä, lisäsi muun muassa tuohon surulliseen tappelupäivään jonkunkin kimalluksen viatonta pyhäpäivän rauhaa.
Koko elämä tästä kaupungin-osasta näytti virranneen Rivoli-kadulle. Siellä laahattiin tykkiä, siellä rakennettiin rintavarusteita; jokaisessa katukulmassa tavattiin keskustelevia joukkoja ja toimekkaita kansalliskaartilaisia. Mutta tuo pieni piirakkaleipuri ei ällistynyt. Tuollaisilla poikanulikoilla onkin oikea tottumus tungehtia kaikellaisten kuohujen ja ahdinkojen läpitse kadulla. Ja juuri päivinä sellaisina, kuin uutenavuotena, laskiaisena ja muina juhlina, joina ahdinko ja vastukset kaduilla ovat suurimmat, onkin heillä enimmän asiajuoksuja; itsepä vallankumouskin koskee heihin kummallisen keveästi.
Oli todellakin oikein hupaista nähdä tuon pienen valkoisen lakin, väistellen kaikkia nyrväyksiä ja keveillä liikunnoilla vaaputtaen torttukoteloansa puikkivan tupsulakkien ja painettien välitse, toisinaan sangen joutuun, toisinaan täytyvällä hitaisuudella, jossa selvästi näkyi menokiireen täytymyksestä hillitty halu.
Mitä huoli hän tappelusta! Pääasia oli ennättää vaan Bonnicar'in luokse ennen kello kahtatoista ja saada niin pian, kuin mahdollista, sen pienen juomarahan, joka häntä odotti esikon pöydällä.
Yht'äkkiä tuli hirmuinen ahdinko; tasavallan lempilapset riensivät ohitse juoksumarssissa rähisten ja laulaen. Ne olivat noin kahden- ja viidentoistavuotisia katupoikia varustettuina chassepot-kivääreillä, punaisilla vyöliinoilla ja varsikkailla saappailla, nyt yhtä ylpeinä ollen "sotamiehisillä", kuin laiskiaisilveilyissään juosten paperihatuissa ja resuisissa päivänvarjostimissaan likaisilla puistokaduilla.