"Tuo täytyy olla Chauvin", päätin minä itsekseni.
Ja Chauvin se todella olikin — Chauvin koko loistossaan!… Haastellen suurin viittein ja vääntehin istui hän tuossa ihan edessäni ja heilutteli sanomalehteään ikäänkuin hän olisi ja'ellut korvapuusteja koko Preussille.
Haltioissaan matkusti hän nyt jo, muka, Berliiniin keppi pystyssä, hurmoksissa, kuurona, sokeana, raivona, hulluna! Ei sääliä, ei sovintoa! Sota, sota elämästä ja kuolemasta!
"Mutta jollemme ole varustetut, Chauvin?"
"Ranskalaiset ovat aina varustettuina!" vastasi Chauvin, oikaisten runkonsa ja kohottaen viiksensä sellaisella pelottavalla rrrien jyrinällä, että ikkunat melkein helisivät.
Kiusallinen ja tyhmänrohkea olento! Sangen hyvin käsitin minä nyt kaiken sen ivan, kaikki ne pilalaulut, jotka jo vanhastaan olivat ympäröineet hänen ja luoneet hänelle yleisen naurunalaisuuden maineen!
Tämän ensimmäisen kohtaamuksemme perästä olin minä päättänyt välttää häntä; mutta kummallinen kovaonni johdatti hänen melkein aina vaan tielleni. Ensiksi senaatissa samana päivänä, jona hra Grammont ilmoitti maan-isille, että sota oli julistettu. Kaikkien muiden, puoleksi vapisevin äänin nostettujen, suostumushuutojen keskellä, jotka tätä seurasivat, kuului parvesta hirvittävä huuto: "eläköön Ranska!" ja kun minä katsahdin sinne, näin minä Chauvin'in pitkät käsivarret vengehtivän sielläkin ilmassa.
Joku aika senjälkeen näin minä hänen operassa; siellä seisoi hän suorana Girardin'in parvekkeessa huutaen, pyytäen saksalaista Reini-laulua. Mutta kun vastattiin, että laulajat eivät vielä olleet oppineet sitä, pahkiloi hän raivossaan: "Tarvitaanko nyt pitempi aika oppia laulaa lirittämään Reini, kuin valloittaa Reini?"
Tästä alkain oli hän kuin lumottu: kaikkialla Pariisissa, katujen kulmissa, puistokaduilla, ilmestyi tuo Chauvin, aina kiivenneenä jollekin istuimelle tai pöydälle sekä rumpujen, lippujen ja "marseljäs"-sävelten ympäröimänä. Milloin jakeli hän lähteville sotamiehille sikarria, milloin tervehteli hän sairashoitojoukkoja — kaikkialla näkyi aina ihmisryhmäin ylitse hänen suuri, loimuava muotonsa, ja niin hän laverteli ja älisi sekä niin viitteli ympärilleen, että olisi voinut luulla Pariisissa olevan ainakin 600,000 Chauvin'ia. Jos olisi tahtonut päästä näkemästä tuota suututtavaa haamua, niin olisi täytynyt sulkeutua sisään ja teljetä sekä ovet että ikkunat.
Mutta kuinka olisi voinut pysyä huoneessaan sanoman tultua Wissenbourg'ista, Forbach'ista ja koko tuosta onnettomuuksien rivistä, joita tuo surkea elokuu meille tuotti, ikäänkuin olisimme saaneet painajaisen, joka ei milloinkaan aikoisi päästää meitä.