"Mutta, herra översti…"
"Mene hit… ja anna minun olla!"
Ja ikkuna sulkeutui.
"Kuitti… kuitti…" kertoi Hornus koneellisesti. Viimein läksi hän kuitenkin liikkeelle ajatellen ainoastaan sitä, että lippu oli asehuoneella, ja että hän ottaa sen sieltä, maksakoon mitä tahansa.
4.
Asehuoneuston portit olivat selkosen selällään; sillä vast'ikään olivat vedetyt sisään nuo preussilaiset muonavaunut, jotka nyt kojottivat järestyksessään pihalla. Sisään astuessaan tunsi Horaus kylmän väristykseni Kaikki muutkin lipunkantajat olivat siellä: viisikymmentä tai kuusikymmentä upsieria äänettömässä, tuskallisessa odotuksessa; nuo mustat, sateen valamat, raskaat vaunut; ja miehet niiden takana joukoissa paljain päin — kaikki tämä teki samallaisen vaikutuksen, kuin hautajaiset.
Eräässä kulmassa olivat kaikki Bazainen armeijan liput kasassa tuossa likaisessa kivipihassa. Ei voi ajatella surullisempaa näkyä, kuin nuo kirjavat silkin repaleet, nuo kultahesujeen kappaleet, ja nuo taidetekoiset lipunvarret — kaikki tämä kunniarikas pulskeus tahrattuna lo'assa. Muuan toimitusupsieri nosti niitä yksitellen maasta ja huudettaissa sitä rykmenttiä, johon se kuului, astui kukin lipunkantaja vuorostaan esiin ja vastaanotti kuittinsa. Kaksi preussilaista upsieria seisoi vieressä jörönä ja välinpitämättömänä valvomassa.
Ja niin erkanitte Te siis meistä, Te pyhät kunniamerkit; samassa paljastitte Te haavanne ja ryömeitte maassa surullisina kuin linnut murretuilla siivillä. Te erkannitte meistä häpeällä samoin, kuin moni muukin pyhä, joka on saastutettu — ja teistä jokaisen kanssa riistettiin pieni liuskale Ranskaa meiltä.
Päiväpaiste noilta pitkiltä marssimatkoilta lymysi vielä teidän ryysyisissä rypyissänne, ja luotien jättämissä merkeissä säilytitte Te niiden tuntemattomien kuolleiden muiston, jotka olivat sortuneet sen lipun luona, joka oli ollut heidän silmäteränään.
"Hornus, nyt on sinun vuorosi… Sinua huudetaan… Mene ja ota kuittisi!"