Toinen korppi jatkaa: "Minä otan hänen silmänsä. Tuollaisella väellä tapaa olla suuret, kirkkaat ja elokkaat silmät."
Pian! avaa silmäsi, nuori soturi, avaa silmäsi, jos niillä enää mitään näetkään!
Viimmeinen lisää: "Minä mielin hänen kieltänsä; sillä tuossa rodussa on se kuitenkin hienoin pala."
Mutta puhu toki, sinä makaava, karjaise heille kaikin voimisi, että huolimatta kaikesta siitä verestä, jonka sinä olet menettänyt, on sinulla kuitenkin vielä kyllä…
Mutta näyttää siltä, kun olisi hän todellakin kuollut, ja kun nuo kolme korppia neuvottelunsa päätettyä kuullolla korvin ja saaliinhimoisin nokin laskehtivat hänen ylitsensä, ei ilmaise hänen ruumiinsa edes kauhistuksen väristystä.
Nuori soturi-raukka! Ne voivat tuontien jakaa sinun keskenään ja riistää sinun jäännöksesi aina takkisi nappeihin asti; sillä sellaiset linnut ryöstävät kaikki, mikä vaan loistaa heidän silmiinsä, vaikkapa se viruisikin veressä.
Hiljaa lähenevät nuo kolme korppia ja rohkein niistä uskaltaa nokata häntä sormeen.
Mutta nyt vihdoinkin herää haavoitetussa elämä ja hänen ruumiinsa läpitse säilähtää äkillinen kauhistuksen väristys.
"Hän ei ole kuollut!" rääkkivät linnut pelästyksissään ja rientävät multakasalleen takaisin.
No, ei! Hän ei olekaan kuollut, tuo nuori sortunut soturi! Katsokaa vaan, kuinka hän kohottaa päätänsä, samalla kun katkeruus luo hänen kalpeille kasvoilleen uudistuvan elon vivauksen! Hänen silmänsä tulistuvat, hänen sieramensa suurenevat. Hänestä tuntuu, kuin olisi ilma melkoista keveämpi — kuin voisi hän taas hengittää.