Näitä katkonaisia lauseita hän sammalteli matkallaan; mutta niiden pohjana vanhuksella oli oma ajatuksensa! Kylläkin selvä ja päätteliäs ajatus: temmata lippu, viedä se rykmentin keskelle ja hyökätä suoraan preussilaisten kimppuun kaikkien niiden kanssa, jotka tahtoisivat häntä seurata.
Kun hän saapui perille, ei häntä tahdottu edes laskea sisään. Översti, itsekin vimmoissaan, ei tahtonut nähdä ketään. Mutta eipä Hornuskaan kuunnellut häntä.
Hän sadatteli, huusi ja tempoi päivystäjää: "Lippuni… minä tahdon lippuni…" Vihdoin avautui akkuna:
"Sinäkö se olet, Hornus?"
"Niin, herra översti, minä…"
"Kaikki liput ovat asehuoneessa. Mene vain sinne, niin saat siellä kuitin…"
"Kuitin?… Ja mitä varten?…"
"Niin kuuluu marskin käsky…"
"Mutta herra översti…"
"Jätä minut rauhaan!…" ja ikkuna suljettiin.