Hänen mentyä kahvinkeittäjä sytytti jälleen hiiliastiansa, asetti sen päälle kaksi pienenpientä keittoneuvoa, ja sill'aikaa kuin hän valmisti meille kahvia, voimme me siepata häneltä muutamia erikoistietoja hänen herransa matkasta ja siitä oudosta tilasta, jossa koko heimo oli. Kabyli puhui nopeasti, vanhan akan eleillä, käyttäen kaunista kurkunpääkieltä, joka milloin yltyi, milloin katkesi pitkään äänettömyyteen, minkä aikana me kuulimme, kuinka sade putosi sisäpihojen kivitykselle, keittokojeet sihisivät ja shakalit, joita tuhatmäärin kierteli lakeudella, ulvoivat ulkona.
Kas näin oli käynyt Si-Sliman paralle. Neljä kuukautta aikaisemmin, 15 p:nä elokuuta [Napoleonin syntymäpäivänä. Napoleon aikoinaan perusti kunnialegionan (1802).], hän oli saanut kunnialegionan kuuluisan ritarimerkin, jota hänen oli jo niin kauan annettu odottaa. Hän olikin maakunnan ainoa aga, jolla sellaista ei vielä ollut. Kaikki muut olivat jo ritareja, upseereja; jopa pari tai kolme kantoivat vaippansa ympärillä komentajankin suurta nauhaa ja niistivät siihen kaikessa viattomuudessa nenäänsä, kuten olen nähnyt heidän hyvin monesti tekevän Bach Aga Boualemissa. Syynä siihen ettei Si-Sliman tähän saakka ollut vielä saanut tuota ritarimerkkiä oli eräs riita, joka hänellä oli ollut arabialaistoimiston päällikön kera erään uhkapelin johdosta, ja sotatoveruus on Algeriassa niin voimakas, että sitten kymmenen vuoden agan nimi kyllä koreili ehdokaslistoissa ennättämättä koskaan perille. Niinpä voittekin kuvitella mielessänne kelpo Si-Slimanin ilon, kun elokuun 15 päivän aamuna eräs Orléansvillen spahi (turkkil. ratsumies) oli saapunut tuomaan hänelle pienen kultaisen lippaan ynnä kunnialegionan jäsenen valtakirjan ja kun Baia, rakkain hänen neljästä vaimostaan, oli hänen vaippaansa kiinnittänyt Ranskan ritarimerkin kamelin jouhilla. Siitäkös riitti heimolle juhlimisten ja rajattomain ratsuleikkien aihetta. Läpi öiden raikuivat rummut ja soivat ruokopillit. Tansseilla, ilotulituksilla, lampaitten teurastuksella ei ollut loppua; ja ettei juhlasta puuttuisi mitään, sepitti eräs kuuluisa Djendeliläinen taitoniekka Si-Slimanin kunniaksi muhkean juhlalaulun, joka alkoi näin: "Tuuli, ratsut satuloi viemään suurta sanomaa…"
Huomenissa auringon noustessa Si-Sliman kutsui aseihin koko heimonsa sotakykyisen väen ja lähti ratsureineen Algeriin kiittämään kuvernööriä. Soturit seisahtuivat tavallisuuden mukaan kaupungin porteille. Aga meni yksin hallituksen palatsiin, näki Malakoffin herttuan [Marski Pélissier, ranskalaisten ylipäällikkö Sevastopolin piirityksessä, Malakoffin linnoituksen valloittamisen (8/9 1855) johdosta korotettu Malakoffin herttuaksi] ja vakuutti altista alamaisuuttaan Ranskalle muutamin korusanaisin lauseparsin siihen itämaiseen puhetapaan, joka pidetään kuvarikkaana, koska se jo kolmen vuosituhannen aikana on verrannut kaikkia miehiä palmupuihin, kaikkia naisia gaselleihin. Suoritettuaan kunniatervehdyksensä hän lähti näyttäytymään ulkona kaupungilla, pistäysi ohimennen harjoittamassa hartauttaan moskeassa, jakeli rahaa köyhille, kävi parturilla ja koruompelijalla, osti vaimoilleen hajuvesiä, kukka- ja lehtikoristeisia silkkejä ja sinisiä, kultanauhoilla ylt'ympäri koristettuja liivejä sekä punaisia ratsusaappaita pikku agalleen, maksaen kaikki tinkimättä ja julistaen iloansa kauneilla kultakolikoilla. Hänet nähtiin basareissa istumassa Smyrnan matoilla ja juomassa kahvia maurilaisten kauppiasten luona, jotka häntä onnittelivat. Hänen ympärillään tungeskeli utelias ihmisjoukko. Sanottiin: "Tuossa on Si-Sliman… keisari on lähettänyt hänelle ritarimerkin." Ja pienet maurittaret, jotka palasivat kylvystä leivoksia nakerrellen, loivat salaa valkeitten huntujensa alta pitkiä ihmetteleviä silmäyksiä tuohon kauniisen kiiltohopeaiseen ristiin, joka niin ylväänä välkkyi agan rinnalla. Ah, onpa joskus elämässä suloisiakin hetkiä!…
Illan tullessa Si-Sliman oli juuri lähtemässä soturiensa luo ja oli jo pistänyt jalkansa jalustimeen, kun eräs prefektiviraston lähetti aivan hengästyksissään ehätti hänet.
"Täälläkö olet, Si-Sliman, olen kaikkialta etsinyt sinua… Tule sukkelaan, kuvernööri tahtoo sinua puheilleen!"
Si-Sliman seurasi häntä levollisesti. Kulkiessaan palatsin suuren maurilaispihan poikki hän kuitenkin kohtasi arabialaistoimiston päällikön, joka hymyili hänelle ilkeästi. Tuo vihamiehen hymyily pelästytti häntä, vavisten hän astui kuvernöörin saliin. Marski otti hänet vastaan istuen hajasäärin tuolilla:
"Si-Sliman", sanoi hän tavallisella karkeudellaan ja tuolla kuuluisalla nenä-äänellä, joka pani hänen ympäristönsä vapisemaan, "Si-Sliman, poikaseni, olen vallan lohduton… on tapahtunut erehdys… Ei ollutkaan tarkoitus antaa sinulle kunniamerkkiä, vaan Zug-zugien kaidille (päällikölle)… sinun on annettava ristisi takaisin."
Agan kaunis pronssinkarvainen pää sävähti punaiseksi ikäänkuin olisi sattunut lähelle ahjotulta. Suonenvetomainen puistatus värisytti hänen kookasta ruumistaan. Hänen silmänsä välähtivät tuimasti… Mutta vain tuokion. Hän loi ne heti alas ja kumarsihe kuvernöörille.
"Sinä olet käskijä, valtaherra", sanoi hän tälle, ja temmaten ristin rinnaltaan hän pani sen pöydälle. Hänen kätensä vapisi; kyyneliä kiilsi hänen pitkien silmäripsiensä päissä. Vanha Pélissierkin oli liikutettu:
"Hyvästi, hyvästi, kelpo ystäväiseni, ensi vuonna varmastikin on sinun vuorosi."