Hän hieroi silmiänsä pienillä käsillään, kävi toverinsa tukkaan kiinni ja ravisteli häntä.
Vihtori parka heräsi eriskummallisen kivun tunnon valtaamana, mihin oli syypäänä pahat sormet, mitkä kutittivat häntä kaulaan ja nipistivät nenään; hän katsoi ympärilleen ja hämmästyi, kun unennäkö yhä vaan jatkui.
Ylhäältä kuului jyskinä. Lastia purettiin rantalaiturille. Siitä jyminä.
Neiti Clara näytti hyvin miettiväiseltä. Hän nosti pikku sormensa ylös, ikäänkuin kysyen:
"Mitä tuolla tehdään?"
Tavarain siirtäminen maalle oli alkanut. Dubac, Villet'in puuseppä, oli saapunut jo kuuden aikana hevosineen päivineen ja Louveau oli ryhtynyt työhön suuremmalla innolla, kuin tavallisesti.
Kunnon mies oli valvonut koko yön, niin häntä kidutti ajatus että hänen seuraavana päivänä tuli palauttaa takaisin komisariukselle tuo poika, joka oli niin nälissänsä ja kylmän kohmeessa.
Hän odotti uutta kohtausta aamulla, mutta äiti Louveau'lla oli toista mielessä, sillä hän ei puhunut sanaakaan Vihtorista.
Francois piti suurena voittona, jos saisi selitykset siirretyksi tuonnemmaksi.
Ei hän muuta toivonut, kuin saada jäädä unohduksiin, karttaa vaimonsa katsetta, ja hän teki työtä täydellä voimalla peläten, että jos vaimo näkisi hänet joutilaana, tämä huutaisi hänelle: