"Älkää pelätkö. Luottakaa minuun!"
Ja voimakkaasti tarttuen ruoriin, onnistui hänen saada jo poikittain ajelehtiva laiva oikeaan suuntaan.
Louveau, joka seisoi rannalla, oli kerrassaan suunniltaan. Hän oli heittäytyä jokeen yllättääkseen uimalla lapsensa, mutta Dubac piti häntä kiinni vyötäisistä, ja eukko Louveau peitti silmänsä käsillään päästäkseen mitään näkemästä.
Nivernain Kaunotar pysyi nyt keskellä uomaa kiitäen hinaajalaivan nopeudella kohti Austerlix-siltaa. Vihtori seisoi tyynenä ruorissa, rohkaisi pienokaisia, antoi Miehistölle käskyjä.
Hän tiesi varmasti pitävänsä oikeaa suuntaa, sillä hän ohjasi suoraan kohti punasta lippua, mikä oli pystytetty keskimäiseen siltakaareen jokipursille viitaksi.
Mutta, oi taivas! oliko silta kyllin korkea päästäkseen laskemaan sen alitse?
Laiva läheni lähenemistään siltaa.
"Pidä keksi varuilla, Miehistö! Ja Clara, älä laske lapsia käsistäsi!"
Hän piti kaikin voimin peräsintä.
Hän tunsi siltakaaren hipaisevan hiuksiinsa.