Jo olivat perillä.
Nivernain Kaunotar syöksyi kovaa vauhtia ja suurella jyminällä sillan alle, mutta nopeudesta huolimatta näki Austerlix-sillalle kokoontunut väkijoukko, kuinka puujalkainen mies keksillä iski harhaan ja romahti kumoon, ja kuuli pojan ruorissa huutavan:
"Hara! Hara!"
Nivernain Kaunotar oli sillan alla. Siltaholvin hämärässä erotti Vihtori selvästi pilari-jalustaan kiinnitetyt mahtavat rautarenkaat, holvin janat ylhäällä, ja taustana palasen taivasta, jolle seuraavat sillat muodostivat kehykset.
Sittemmin näköpiiri ikäänkuin laajeni, muodostui häikäiseväksi valomereksi, samaan tapaan kuin tullessa kellarista päivänvaloon, raikuva hurraa-huuto kuului ylhäältäpäin, ja katedraali tuli näkyviin, kuin olisi nähnyt joella ankkuroidun rekatin.
Äkkiä laiva pysähtyi. Siltavartijan oli onnistunut heittää hara niin että se sattui laivan raiteeseen.
Vihtori kiiruhti keulaan, ja kiinnitti köyden lujasti haranuoraan.
Nivernain Kaunottaren nähtiin kääntyvän, nytkivän köyttä, mutta alistuen tottelemaan uutta voimaa, mikä sitä ohjasi, verkkaan laskevan de la Tournelle rantalaituriin, mukanaan miehistönä pikkulapsia ja viidentoistavuotias laivuri.
Ah, mikä ilo, kun ei ketään kaivattu illalla höyryävän lihakulhon ääressä, nyttemmin kunnolleen ankkuroidun ja kiinnitetyn laivan kajuutassa.
Pikku urho kunniasijalle — laivurin paikalle.