Tosin aamupäivän mielenliikutukset melkoisesti vähensivät ruokahalua, mutta jokainen tunsi kaiken kauhun jälkeen itsensä kuin huolista vapaaksi. Painajainen oli hävinnyt. Voi vapaasti hengittää. Yli pöydän iskivät he silmää toisilleen sanoen:
"Ajatteleppas, jos olisimme palauttaneet hänet komisariukselle?"
Ja Louveau nauroi, että suupielet tavottelivat korvia ja loi lapsijoukkoon lempeän katseen.
Näytti kuin olisi sattunut onnellinen tapahtuma, ikäänkuin Nivernain Kaunottarella ei olisi ollut ainoatakaan reikää pohjassaan, taikka kuin olisivat sen omistajat voittaneet suurimman voiton arpajaisissa.
Laivuri mätki nyrkillään Vihtoria selkään, — se oli hänen tapansa osoittaa lempeyttään.
"Mikä reipas poika tuo Vihtori! Kuinka hän tarttui ruoriin! Näitkö! Miehistö? Minä, vaikka olenkin laivuri — ha, ha, — en olisi voinut tehdä sitä paremmin."
Kunnon laivuri kulki kahden viikon ajan pitkin rantalaitureita julkilausumassa ihastuksensa tuosta oivallisesta tempusta ruorissa.
"Ymmärrätte, alus ajeli! Silloin hän tuli! Pamahti!" Hän teki liikkeen kädellään osoittaakseen tuon tempun.
Sillä aikaa Seine laskeutui ja lähtöaika läheni.
Eräänä aamuna, kun Vihtori ja Louveau pumppasivat kannella, tuli kirjeenkantaja tuomaan kirjeen, joka oli suljettu sinisellä leimalla.