"Hän on — — — hän on — — — mitä sinun siihen tulee? Mahtanen olla isäntä talossani?"
Sen pahempi hän oli siksi isäntä talossaan, ettei, niinkuin tavallisesti, laskenut maihin Corbignyn luona, vaan jatkoi pari penikulmaa ylemmäksi, keskelle metsää.
Hän selitti että Maugendre ei muuta tahtonut kuin petkuttaa häntä kaupoissa, ja että hän kyllä hyötyy paremmin, kun ostaa toisilta.
Kylä oli liian etäällä, jotta ei voinut ajatellakaan mitään koulunkäyntiä.
Clara ja Vihtori samoilivat päiväkaudet metsää kokoillen polttopuita. Kun taakastaan väsyivät, istuivat he pellonpientareelle taikka maahan kukkien keskelle. Vihtori otti taskustaan kirjan ja antoi Claran lukea siitä. Heitä miellytti nähdä auringon pilkistävän oksien lomitse ja värähtäen kisaavan kirjan lehdillä ja heidän hiuksillaan. Yltympäri surisivat tuhannet pienet hyönteiset, etäämpänä metsien syvä tyyneys.
He olivat myöhästyneet, siksi tuli heidän pitää kiirettä kotimatkalla, joka kulki pitkää puiden varjostamaa tietä.
Metsän hakatusta aukosta näkyi kaukaa Nivernain Kaunottaren masto ja tuli, joka kimelti halki joesta nousevan kevyen usvan.
Siinä vaimo Louveau joen törmällä risu-tulen ääressä valmisti ruokaa. Mimile, pörröttyneenä kuin pölyviuhka ja paita näkyvissä housujen reijistä, istui vieressä, pitäen pataa silmällä hellin katsein. Pikku sisar kierieli maassa. Louveau ja Miehistö polttivat piippujaan.
Eräänä iltana ruoan aikana näkivät he miehen, joka metsästä päin läheni heitä.
"Hei, katsokaas Maugendreä!"