"Hoi, miehistö! Hoi!"

Uutimet vedetään syrjään, ja ikäänkuin valomeressä huomaa hän kaikki rakastetut olennot, joita houreissaan oli ikävöinyt.

Kaikki, todellakin kaikki!

Siellähän he ovat, Clara, Maugendre, Louveau, eukko Louveau, Mimile, pikku sisko ja se vanha kaltattu yksijalkainen kurki, laiha kuin keksinsä, nauraen hiljaa leveällä suullaan.

Kaikki kädet ojennettiin, kaikki päät kumartuivat hänen puoleensa, ja hän suuteli kaikkia, hymyili, puristi käsiä ja kysyi:

"Missä olen? Kuinka te olette täällä?"

Mutta lääkärin käskyt ovat ankarat. Ei ole harmaiden hapsien kanssa leikkimistä. Pojan täytyy pistää kätensä peiton alle, olla hiljaa, ei kiihottua.

Ja estääkseen poikaa puhumasta, puhuu Maugendre koko ajan.

"Katso, kymmenen päivää sitten — samana päivänä kuin sairastuit — tulin tänne tapaamaan rehtoria ja puhumaan sinusta. Hän sanoi, että edistyt hyvin, teet työtä, kuin orja. Voit kuvitella, kuinka tulin iloiseksi. Pyysin saada tavata sinua. Sinua lähetettiin noutamaan, mutta samassa syöksyi opettajasi rehtorin työhuoneeseen kovin pelästyneenä. Sinua oli kohdannut hermotauti. Riensin sairashuoneeseen; sinä et enään tuntenut minua. Silmäsi hehkuivat kuin kekäleet, ja mikä houre! Ah, poika-raukkani, kovin kipeä olet ollut! En ole ollut täältä poissa minuuttiakaan. Sinä hourailit, puhuit Nivernain Kaunottaresta, Clarasta, uudesta aluksesta — ja minkä mitäkin. Silloin johtui mieleeni Claran kirje; se oli sinulla kädessäsi, ja se annettiin minulle. Ja sen olin unhottanut, ymmärrätkö. Otin kirjeen taskustani, luin sen, aloin lyödä otsaani ja sanoin itsekseni: 'Maugendre, et saa oman tuskasi tähden unhottaa toisten huolia.' Kirjotin kaikille näille ystävillemme, että tulisivat tänne. Ei vastausta. Eräänä päivänä, kun olit hiukan parempi, lähdin heidän luokseen, toin heidät tänne kotiini, missä nyt asumme ja missä me tulemme asumaan siksi kun saamme asiat järjestetyiksi. Vai kuinka Louveau?"

Kaikkien silmät ovat vettyneet, ja — sanokoot harmaat hapset mitä tahansa, — mutta Vihtorin molemmat kädet tulevat peiton alta esille, ja Maugendre saa suutelon millaista ei hän koskaan ennen ollut saanut, oikein hellän, kiitollisen pojan suutelon.