Läsnäolijat hymyilivät, ja Louveau jatkoi sopertaen:
"Clemecy'ssa on kauniit paikat, uskokaa pois! Kaikkialla metsää, somaa metsää, hyödyllistä metsää, sen kaikki puusepät hyvin tietävät. Sieltä minä ostan puutavarani. Vakuutan, että tavarani on hyvässä maineessa. Minulla on tarkka silmä, nähkääs! Olen vähän heikkopäinen, — en ollut mukana ruutia keksittäessä, siinä vaimoni on oikeassa — mutta minulla on kuitenkin tarkka silmä. Katsokaa — otan esimerkiksi puun niin vahvan kuin Te, suokaa anteeksi, herra komisarius, — kiedon sen ympäri nauhan — kas näin." — Hän kävi komisariukseen käsiksi ja kiersi hänen ympärinsä nauhanpätkän minkä oli ottanut taskustaan.
Poliisi vastusteli.
"Antakaa minun olla!"
"Ei, tahdon vaan näyttää teille, herra komisarius, — kiedon nauhan puun ympäri, näin, ja kun olen mitannut, niin kerron — minä kerron — niin, millä kerron, en nyt oikein muista. Vaimoni ymmärtää laskut. Vaimollani on terävä pää."
Yleisöllä oli kovin hauskaa, ja itse herra komisariuskin suvaitsi hymyillä pöytänsä takaa.
Kun iloisuus oli vähän asettunut, kysyi hän:
"Mitä aijotte tehdä tuolla lapsella?"
"Ei hänestä ainakaan kapitalisti tule. Meidän perheessä ei ole koskaan löytynyt kapitalistia. Hänestä tulee merimies, reipas merenkulkija, niinkuin muutkin."
"Onko teillä lapsia?"