"Olette kunnon mies!"
Louveau seisoi keskellä joukkoa, kädet ristissä ilostuneena valkoviinistä, mainiosta kaupasta ja väkijoukon kiitoksesta.
"Ei siitä sen enempää. Eipä tässä mitään kummempaa."
Uteliaat seurasivat häntä sitte poliisi-asemalle ennenkuin hänen innostuksensa ehti laimeta.
Siellä häntä, kuten tapana on tällaisissa tapauksissa, kuulusteltiin.
"Nimenne?"
"Francois Louveau, herra komisarius, nainut mies, ja sen voin vakuuttaa, että vaimoni on kelpo ja järkevä nainen. Tämä minulle onneksi, herra komisarius, sillä ymmärrykseni on vähän heikko — ho ho — vähän heikonpuolinen. En ollut mukana kun ruuti keksittiin. Francois ei ollut mukana ruutia keksittäessä on vaimoni tapa sanoa."
Ei koskaan hän ollut niin kaunopuheinen. Hän oli kerran päässyt alkuun, ja tunsi itsensä varmaksi, varmaksi kuin mies, joka on tehnyt hyvän kaupan ja tyhjentänyt pullon valkoviiniä!
"Ammattinne?"
"Laivuri, herra komisarius, omistan Nivernain kaunottaren, mainio alus ja oiva miehistö! Tiedättekö, tämä miehistöni vasta on ensi luokan! Kysykää vain sulku-miehiltä pont-Marie'stä Clemency'n saakka! Tunnetteko Clemency'ta — herra komisarius?"