Ja Jacques alkaa ihastuksissaan hyppiä huoneessa edestakaisin; mutta sitten hän yhtäkkiä pysähtyy ja sanoo hämmästyneenä:
— Sepäs vasta kaunista! Menoarvio on tehtävä aivan uudestaan… Olen unohtanut jotakin.
— Mitä sitten?
— Entä kynttilät!… Mitä teet illalla, ellei sinulla ole kynttilää? Se on välttämätön meno ja meno, joka vie vähimtäin viisi francia kuukaudessa… Mistä me voisimme siepata nuo viisi francia… Kodin perustamisrahasto on pyhä eikä millään ehdolla… Ahaa, hiidessä, nyt minä tiedän. Onhan meillä kohta maaliskuu ja sen mukana kevät, aurinko ja lämmin.
— Entä sitten, Jacques?
— Entä sitten, Daniel! kun on lämmin, niin ei tarvita hiiliä: muuttakaamme viiden francin hiilet viiden francin kynttilöiksi ja probleemi on ratkaistu. Totta tosiaan, minä olen syntynyt raha-asiain ministeriksi… Mitä sinä siitä sanot? Tällä kertaa ei menoarviomme onnu, emmekä ole mitään unohtaneet… Vielä on jäljellä jalkine- ja vaatekysymys, mutta minä tiedän, mitä teen… Olen vapaa joka ilta kahdeksasta lähtien, koetan hankkia itselleni kirjanpitäjän paikan jollakin pikkukauppiaalla, olen varma, että ystävämme Pierrotte minulle sellaisen helposti keksii.
— Vai niin! Te olette siis hyviä tuttavia sinä ja Pierrotte?… Käytkö sinä usein heillä?
— Käyn hyvin usein. Siellä saa iltasin kuulla musiikkia.
— Vai niin! Pierrotte harrastaa musiikkia.
— Ei hän, vaan hänen tyttärensä.