— No, enhän vain!
Ja nyt ei tahdo naurusta ja jutuista tulla lainkaan loppua… Tällä kertaa minä olen järkevä ja sanon:
— Nyt täytyy nukkua.
Mutta hetken perästä alan uudestaan:
— Entä Rouget, Jacques, muistatko sinä hänet?
Ja me olemme taas pakahtua naurusta, ja jutut jatkuvat loppumattomiin…
Yhtäkkiä lyö joku nyrkillään aika tavalla minun puoleiseeni seinään.
Yleinen hämmästys.
— Se on Valkea Käki … kuiskaa Jacques hiljaa korvaani.
— Valkea Käki!… Mikä se on?
— Hiljaa … ei niin lujaa… Valkea Käki on meidän naapurimme… Hän on varmaankin vihoissaan, kun emme anna hänen maata.