Päivää jälkeen kirjan ilmestymisen, kun juuri istuin aamiaisella pelottavan ajattelijan vieressä, syöksähti Jacques huoneeseen aivan hengästyneenä:
— Suuria uutisia! sanoi hän vieden minut ulos, minä matkustan tänä iltana kello seitsemän markiisini kanssa pois… Me lähdemme Nizzaan katsomaan hänen sisartaan, joka on kuolemaisillaan… Ehkä viivymme hyvinkin kauvan… Ole aivan huoleton toimeentulostasi… Markiisi antaa minulle kahdenkertaisen palkan. Voin lähettää sinulle mahdollisesti sata francia kuussa. No, mikä sinun on? Olethan aivan kalpea. Älä ole joutavan lapsellinen, Daniel. Mene takasin sisään, syö aamiaisesi loppuun ja juo puolikas bordeaux'ta rohkaisuksi. Minä juoksen sanomaan hyvästi Pierrotte'ille, käyn tapaamassa kirjanpainajaa ja toimitan sanomalehdille näytekappaleet… En voi viipyä minuuttiakaan kauvemmin… Kello viisi tavataan kotona.
Minä katselin, kun hän pitkin askelin kiirehti Saint-Benoit'in katua alas, sitten menin takaisin ravintolaani; mutta en voinut mitään syödä enkä juoda, ajattelija tyhjensi minun bordeaux-puolikkaani. Sydäntäni kouristi ajatellessani, että muutaman tunnin perästä Jacques äitini olisi kaukana. Koetin ajatella kirjaani ja mustia silmiä, ei mikään voinut haihduttaa sitä ajatusta, että Jacques oli lähdössä pois, ja että minä jäin yksin, aivan yksin Pariisiin, omaksi herrakseni ja sain itse vastata kaikista teoistani.
Tapasimme toisemme hänen määräämäänsä aikaan. Vaikka hän itsekin oli kovin liikutettu, oli hän ihan viime hetkeen olevinaan hyvin iloisella tuulella. Aivan viime hetkeen osoitti hän myöskin suurta jalomielisyyttään ja hellää rakkauttaan minua kohtaan. Hän ajatteli ainoastaan minua, minun hyvinvointiani, minun toimeentuloani. Järjestäessään muka omaa matkalaukkuansa hän tarkasti minun liinavaatteeni ja pukuni.
— Paitasi ovat tässä nurkassa, Daniel … nenäliinat vieressä ja kaulahuivit takana.
Sanoin hänelle: Ethän sinä laita ollenkaan matkalaukkuasi kuntoon,
Jacques, vaan järjestät minun kaappiani…
Kun sekä kaappi että matkalaukku olivat kunnossa, lähetimme hakemaan hevosta ja ajoimme asemalle. Tiellä Jacques antoi minulle viimmeiset neuvonsa ja varoituksensa. Niitä oli monta laatua:
— Kirjoita usein minulle… Lähetä minulle kaikki arvostelut kirjastasi, mutta varsinkin Gustave Planchen'in. Minä sidon kovakantisen vihon ja liimaan ne siihen. Siitä tulee Eyssette'in perheen kultainen kirja… Tiedäthän, että pesijäeukko tulee aina tiistaisin… Älä nyt vain anna menestyksen häikäistä itseäsi… Varmaa on, että se tulee olemaan loistava, ja pariisilaismenestys on vaarallinen. Onneksi on sinulla Camille, joka suojelee sinua kiusauksilta… Ennen kaikkea pyydän sinua usein käymään siellä ja muista, ettet anna mustille silmille itkun aihetta.
Juuri tällöin ajoimme Jardin des Plantes'in ohi. Jacques rupesi nauramaan.
— Muistatko, sanoi hän, että vietimme tässä yhden yön noin neljä, viisi kuukautta takaperin?… Voi, veikkonen…! Mikä eroitus silloisen Danielin ja nykyisen välillä… Kylläpä sinä olet päässyt pitkälle viidessä kuukaudessa!…