Nainen tuli jälleen hänen viereensä istumaan, ja keskustelua jatkui.
Ensin puhuttiin yksinomaan Paimennäytelmästä. Nainen oli sitten eilisen lukenut ja yhä lukenut sen uudelleen. Hän osasi siitä pitkiä säkeitä ulkoa ja lausui niitä täynnä innostusta. Ei milloinkaan Pikku Miehen turhamaisuutta ollut niin kutkutettu. Nainen tahtoi tietää hänen ikänsä, mistä hän oli kotoisin, hänen elämästään, ottiko hän osaa seuraelämään, oliko hän rakastunut… Pikku Mies vastasi kaikkiin näihin kysymyksiin hyvin kainosti ja tulos oli, että nainen tunnin kuluttua tunsi perinpohjin Jacques äidin ja kauppahuone Eyssette'in historian ja tuon uuden koti rukan, jonka lapset olivat vannoneet perustavansa. Neiti Pierrotte'ista ei tietenkään hiiskuttu sanaakaan. Mutta Pikku Mies puhui eräästä nuoresta suuren maailman naisesta, joka oli pahasti rakastunut häneen ja itsevaltiaasta isästä, — Pierrette raukka, — joka oli heidän rakkautensa tiellä.
Näiden tunnusten aikana tuli joku sisään. Se oli vanha, valkohapsinen kuvanveistäjä, joka oli antanut naiselle tunteja siihen aikaan, kun tämä harjoitti muovailua.
— Lyönpä vetoa, sanoi hän tälle puoliääneen katsellen ivallisesti Pikku Miestä, lyönpä vetoa, että täällä on teidän neapelilainen korallikalastajanne.
— Aivan niin, vastasi nainen nauraen, ja kääntyen korallipoikaan, joka oli hyvin hämmästynyt uudesta nimestään, sanoi hän: Te ette kai muista erästä aamua, jolloin tapasimme toisemme?… Te tulitte minua vastaan avokauloin, rinta paljaana, tukka epäjärjestyksessä, kantaen saviruukkua … luulin näkeväni jonkun noista pienistä korallikalastajista, joita tapaa Neapelin lahden rannoilla… Samana iltana kerroin teistä ystävilleni. Mutta emme voineet silloin aavistaakaan, että pikku korallipoika oli suuri runoilija, ja että tuon saviruukun pohjalla oli Paimennäytelmä.
Onko tarvis sanoa, kuinka ihastunut Pikku Mies oli, kun häntä kohdeltiin tällaisella kunnioittavalla ihailulla. Juuri kun hän kumarsi ja hymyili kainosti, toi Valkea Käki uuden vieraan sisään, joka ei ollut kukaan muu kuin suuri Baghavat, päivällispöytäni intialainen runoilija. Baghavat meni sisääntullessaan suoraan naisen luo ja ojensi hänelle viheriäkantisen kirjan.
— Tuon teidän perhosenne takaisin, sanoi hän. Siinäpä vasta sepustus!…
Nainen teki viittauksen, joka sai hänet vaikenemaan. Hän ymmärsi, että tekijä oli saapuvilla ja katsoi tähän päin suu väkinäisessä hymyssä. Juuri kun kaikki olivat hetken vaiti ja hämillään, saapui onneksi kolmas vieras. Tämä oli lausunnonopettaja, pieni, hirvittävä kyttyräselkä, jolla oli tuhkanharmaa naama, punainen valetukka ja madonsyömät hampaat. Kaikki olivat sitä mieltä, että kyttyräselkä ilman kyttyräänsä olisi ollut aikakautensa suurin näyttelijä. Mutta kun ei hän ruumiinvikansa takia voinut esiintyä näyttämöllä, lohdutti hän itsensä oppilaiden kehittämisellä ja kaikkien samanaikuisten näyttelijäin parjaamisella. Heti kun hän tuli sisään, huusi nainen:
— Oletteko nähnyt juutalaisen? Millainen hän oli tänä iltana?
Juutalaisella tarkoitettiin suurta näyttelijätär Rachel'ia joka silloin oli maineensa kukkuloilla.