Se täytyi kuitata. En tietänyt sitä, sillä se oli ensimmäinen sähkösanoma, jonka otin vastaan.
— Kuka siellä on, Daniel? huusi isä minulle; hänen äänensä vapisi.
Minä vastasin:
Vain kerjäläinen… Ja antaen miehelle merkin odottaa minua juoksin huoneeseeni, kastin hapuilemalla kynän mustetolppoon, ja palasin samassa.
Mies sanoi:
— Kuitatkaa tuohon.
Pikku Mies kuittasi vapisevalla kädellä, porraslamppujen valossa; sitte hän sulki oven ja tuli jälleen sisään sähkösanoma poveen piiloitettuna.
Niin, minä pidin sinua piilossa povessani, onnettomuuden sanoma! Minä en tahtonut, että isä sinut näkisi, sillä minä tiesin edeltäpäin, että sinä tulit ilmoittamaan meille jotakin kauheata, ja kun minä sinut avasin, niin et kertonut minulle mitään uutta, kuuletko, sähkösanoma! Sinä et minulle mitään kertonut, mitä ei sydämeni jo ollut arvannut.
— Siellä oli vain kerjäläinen? sanoi isäni katsoen minuun.
Vastasin punastumatta: »Niin oli», ja asetuin entiselle paikalleni akkunan luo haihduttaakseni hänen epäluulonsa.