— Mene saliin katsomaan, sanoi hän ohimennessään. Minä tulen näyttelemään hyvin … ja olen kaunis.

Daniel Eyssette kiiruhti pukuhuoneeseensa ja otti nopeasti pois päältään. Tämä pukuhuone, joka kuului hänelle ynnä kahdelle muulle näyttelijälle, oli matala kopukka, jossa ei ollut ikkunaa, vaan paloi öljylamppu. Pari kolme olkituolia oli huoneen ainoa kalustus. Pitkin seiniä riippui peilin kappaleita, pörröisiä tekotukkia, kultaketjuilla koristettuja rääsyjä, haljastunutta samettia ja mustuneita kultareunuksia. Yhdessä huoneen nurkassa oli maassa pari kannetonta punamaaliruukkua ja muutamia puuteriviuhkoja, joista olivat höydyt poissa.

Pikku Mies oli ollut siellä hetken, pyyhkien maalia kasvoistaan, kun hän kuuli jonkin kulissimiehen huutavan alhaalla: »Herra Daniel! Herra Daniel!» Hän meni ulos pukuhuoneesta ja kysyi kumartuen portaiden kostean käsipuun yli: »Mikä on?» Kun ei kukaan vastannut, tuli hän portaita alas siinä asussaan, puolipukeissa, kasvot punaisiksi ja valkeiksi maalattuina ja päässä suuri, keltainen tekotukka, joka ulottui aina hänen silmiinsä saakka.

Portaiden juuressa tuli hän suoraan jotakuta vasten.

— Jacques! huudahti hän peräytyen.

Se oli Jacques… He katsoivat toisiinsa hetkisen sanattomina. Vihdoin pani Jacques kätensä ristiin ja kuiskasi lempeällä, kyynelten tukahduttamalla äänellä: »Voi Daniel!» Se oli tarpeeksi. Pikku Mies, sydämen pohjia myöten järkytettynä, katsoi ympärilleen kuin arka lapsi ja sanoi hyvin hiljaa, niin hiljaa, että veli sen tuskin voi kuulla: »Vie minut täältä pois!»

Jacques vavahti, ja ottaen Pikku Miestä kädestä veti hänet mukanaan ulos. Oven edessä seisoivat vaunut, he nousivat niihin. »Rue des Dames, Batignolles'issa!» huusi Jacques äiti. — »Sieltähän minäkin olen», vastasi ajuri iloissaan ja vaunut vierivät pois.

Jacques oli ollut kaksi päivää Pariisissa. Hän saapui Palermosta, josta kirje Pierrotte'ilta hänet vihdoin tavoitti kolme kuukautta häntä takaa-ajettuaan.

Tämä kirje ilmoitti hänelle lyhyesti ja kaunistelematta Danielin katoamisesta.

Sen luettuaan Jacques arvasi kaikki. Hän sanoi: »Lapsi tekee tyhmyyksiä. Minun täytyy lähteä Pariisiin». Ja hän pyysi heti markiisilta virkalomaa.