— Virkalomaa! huudahti markiisi hypähtäen pystyyn. Oletteko hullu? Entä minun muistelmani?
— Ainoastaan viikoksi, herra markiisi. Vain niin pitkäksi ajaksi kuin tarvitaan tulla ja mennä: veljeni elämä on kysymyksessä.
— Mitä teidän veljenne minuun kuuluu. Tiesittehän ehdot palvelukseen ruvetessanne. Oletteko unohtanut sopimuksemme?
— En, herra markiisi, mutta…
— Ei mitään muttia. Te ette ole mikään poikkeus. Jos jätätte paikkanne viikoksi, niin ei teidän tarvitse siihen milloinkaan palata. Ajatelkaa sitä, pyydän… Ja sillä aikaa kun tuumitte asiaa, istukaa tuohon. Minä sanelen teille.
— Asia on jo valmiiksi tuumittu, herra markiisi. Minä lähden.
— Lähtekää sitten hiiteen.
Sitten otti taipumaton vanhus hattunsa ja lähti Ranskan konsulivirastoon kuulustelemaan itselleen uutta kirjuria.
Jacques lähti vielä samana iltana.
Saavuttuaan Pariisiin kiiruhti hän Bonaparte kadulle. »Onko veljeni tuolla ylhäällä?» huusi hän portinvartijalle, joka poltti pihalla piippuaan istuen hajareisin kaivon päällä. Portinvartija rupesi nauramaan. »Hän on jo kauvan ollut kulkuteillä», sanoi hän lyhyesti.