Hän ei ollut aluksi mitään tietävinään, mutta viiden francin raha sai hänen suunsa aukenemaan. Hän siis kertoi, että viidennen kerroksen pieni herra ja ensimmäisen kerroksen nainen jo aikoja sitten olivat kadonneet ja että he piilottelivat jossain, ties missä Pariisin kolkassa, mutta aivan varmasti yhdessä, sillä neekerinainen Valkea Käki kävi joka kuukausi kyselemässä, oliko heille tullut kirjeitä. Hän lisäsi vielä, että Daniel herra oli lähteissään unohtanut sanoa huoneen irti, ja hänen oli siis saatava neljän viimmeisen kuukauden vuokra, muutamista pikkuveloista puhumatta.
— Hyvä, sanoi Jacques, kaikki maksetaan. Ja kadottamatta hetkeäkään, panematta edes aikaa matkatomun pudistamiseen vaatteistaan, lähti hän etsimään lastansa.
Hän meni ensin kirjankustantajan luo arvellen, että Daniel varmaankin kävi siellä usein, kun siellä oli Paimennäytelmän päävarasto.
— Olin juuri aikeissa kirjoittaa teille, sanoi kustantaja nähdessään hänen astuvan sisään. Muistattehan, että ensimmäinen vekseli joutuu maksettavaksi neljän päivän perästä.
Jacques vastasi silmäänsä räpäyttämättä: »Kyllä muistan… Käyn huomenna kirjakauppiaiden luona. Olen heiltä saamassa. Kirja on mennyt hyvin kaupaksi.»
Kustantaja levitti suuret siniset elsassilaissilmänsä aivan levälleen.
— Mitenkä?… Kirja on mennyt hyvin kaupaksi? Kuka teille niin on sanonut.
Jacques kävi kalpeaksi: hän sai kauhean aavistuksen.
— Katsokaapas siis tuonne nurkkaan, jatkoi elsassilainen, kaikkia noita kirjapinoja. Siinä on Paimennäytelmä. Viiteen kuukauteen, jonka se on kaupassa ollut, ei sitä ole myyty kuin yksi kappale. Lopuksi saivat kirjakauppiaat siitä tarpeeksi ja lähettivät minulle takaisin kaikki, mitä heillä oli varastossa. Nyt voin kaiken tuon myydä ainoastaan paperin arvosta. Se oli vahinko: kirja oli hyvin painettu.
Jokainen tuon miehen sana sattui kuin rautapäisen kepin isku Jacques'in päähän, mutta surmanisku tuli vasta, kun kustantaja kertoi, että Daniel oli hänen nimeensä lainannut tältä rahaa.