Voitteko sanoa, kuinka Jacques äiti niin varmasti uskoi löytävänsä minut Montparnasse'ista. Olisinhan minä varsin hyvin siitä ajasta lähtein, jolloin kirjoitin hänelle tuon kauhean kirjeen, joka jäi lähettämättä, voinut jättää teatterin tai olisi ollut mahdollista, etten lainkaan olisi mennyt teatteriin… Mutta eipäs! Äidillinen vaisto johti häntä. Hän oli vakuutettu, että löytäisi minut sieltä ja toisi minut sieltä pois vielä samana iltana. Mutta hän ajatteli täydellä syyllä: »Jotta voisin viedä hänet mukanani, täytyy hänen olla yksin, tuo nainen ei saa mitään tietää.» Tämä seikka esti häntä lähtemästä suoraa päätä teatteriin hankkimaan tietoja. Kulissit ovat juoruhaluisia: yksi ainoa sana voi herättää epäluuloja… Hän piti parempana hankkia yksinkertaisesti tietonsa teatteri-ilmoituksista ja lähti joutuun niitä tutkimaan.
Etukaupunkien teatteriohjelmat riippuvat pienen ristikon takana viinikauppiaiden ovella, vähän samaan tapaan kuin naimailmoitukset elsassilaisissa kylissä. Jacques päästi ilohuudon niitä lukiessaan.
Montparnasse'in teatteri näytteli sinä iltana Marie-Jeanne'in, näytelmä viidessä näytöksessä, jossa esiintyivät Irma Borel, Désirée, Levrault, Guigne y.m.
Alkukappaleena näyteltiin:
Rakkaus ja luumut, ilveily yhdessä näytöksessä, esiintyjät: herrat Daniel. Antonin ja neiti Leontine.
— Kaikki käy hyvin, sanoi hän itseksensä. He eivät esiinny samassa kappaleessa; minä voin olla varma asiastani.
Ja hän meni muutamaan Luxemhourgin kahvilaan odottamaan otollista aikaa.
Illan tultua lähti hän teatterille. Näytäntö oli jo alkanut. Hän käveli noin tunnin ajan edestakaisin teatterin sisäänkäytävän edessä kunnalliskaartilaisten joukossa.
Silloin tällöin kuuluivat sisältä kättentaputukset aina tänne asti niinkuin kaukainen raesade ja Jacques'in sydäntä ahdisti ajatellessaan, että ehkä taputeltiin tuolla tavoin hänen lapsensa tempuille… Yhdeksän aikaan tuhahti katu täyteen meluavia ihmisiä. Ilveily oli lopussa; jotkut katsojista nauroivat vieläkin. Vihellettiin ja huudettiin toisilleen kaikkia Pariisin roskaväen kokkapuheita… Se oli toista kun italialaisten teatterista lähtö!
Hän odotti vielä hetkisen meluavassa ihmisjoukossa. Mutta kun väliaika lähestyi loppuaan, pujahti hän pimeään, likaiseen käytävään teatterin sivulla, — taiteilijain sisäänkäytävään, — ja pyysi saada puhutella rouva Borel'ia.