Jacques luki sen päästä päähän. Kun hän tuli siihen kohtaan kirjeessä, jossa mainittiin Montparnassilaisteatterin palvelukseen liittymisestä, jota Irma Borel niin itsepintaisesti vaati ja Daniel niin päättävästi vastusti hypähti hän ilosta koholle:
— Nyt tiedän, missä hän on, huudahti hän ja pistäen kirjeen taskuunsa hän pani levollisempana maata, mutta ei voinut nukkua, vaikka oli väsymyksestä aivan menehtynyt. Aina vain tuo kirottu yskä… Heti ensimmäisessä kalpeassa syyspäivän koitteessa nousi hän nopeasti ylös. Hänen suunnitelmansa oli valmis.
Hän keräsi vaatteiden jäännökset kaappien pohjalta, pani ne matkalaukkuunsa, unohtamatta pientä kullalla koristeltua rasiaa, sanoi viimmeiset jäähyväiset vanhalle Saint-Germain'in kellotornille ja lähti jättäen oven, akkunan ja kaapit selkoseljälleen, jotta ei mitään heidän ihanasta elämästään jäisi niille, jotka tulisivat siinä vasta asumaan. Alas tultuaan sanoi hän huoneen irti ja maksoi tuon neljän kuukauden vuokran. Sitten hän portinvartijan viekkaisiin kysymyksiin vastaamatta viittasi luokseen ajurin, joka kulki ohitse, ja antoi viedä itsensä Pilois'in hotelliin, joka oli Dames kadulla Batignolle'issa.
Tätä hotellia piti markiisin kokin, vanhan Pilois'in veli. Siellä ei annettu huonetta vähemmäksi aikaa kuin kolmeksi kuukaudeksi ja sittenkin vaan taatuille henkilöille. Siksipä olikin talo koko ympäristössä erikoisen hyvässä maineessa. Asunto Pilois'in hotellissa pidettiin hyvän elämän ja säädyllisten tapojen todisteena.
Jacques, joka oli päässyt Hacqueville'in kokin suosioon, toi hänen puolestaan veljelle tuomisiksi korin marsalaviiniä.
Tämä suositus oli riittävä, ja kun hän arkaillen pyysi päästä talon asukkaaksi, annettiin hänelle epäröimättä alikerroksesta kaunis huone, jonka kaksi akkunaa oli hotellin, — olin vähällä sanoa luostarin, — puutarhaan päin. Puutarha ei ollut suuri: kolme, neljä akaasiaa, kappale laihaa ruohikkoa. — Batignolles'in ruohoa — viikunapuu, jossa ei ollut viikunoita, kituva viiniköynnös ja muutamia päivänkukkia, siinä kaikki. Mutta se teki kuitenkin huoneen, joka muuten oli hiukan synkkä ja kostea, iloisemmaksi…
Hetkeäkään hukkaamatta otti Jacques huoneen haltuunsa, löi nauloja seiniin, purki liinavaatteensa matkalaukustaan, hankki seinähyllyn Daniel'in piipuille, ripusti rouva Eyssette'in kuvan sängyn päälle ja teki muutenkin parastaan, poistaakseen huoneesta sen ikävän leiman, mikä on hotellihuoneille ominainen. Sitten kun hän oli saanut kaikki valmiiksi, söi hän hätähätää aamiaista ja lähti kohta senjälkeen ulos.
Ohimennessään ilmoitti hän herra Pilois'ille että hän sinä iltana poikkeuksellisesti tulisi ehkä vähän myöhään kotiin ja pyysi tätä pitämään huolta siitä, että hänen huoneeseensa katettaisiin parempi illallinen kahdelle hengelle ynnä pullo vanhaa viiniä. Sen sijaan että olisi ihastunut tästä lisätulosta, punastui kunnon herra Pilois korvia myöten, niinkuin koulupoika.
— En oikein tiedä… Hotellin säännöt kieltävät … meillä asuu pappeja, jotka…
Jacques hymyili: »Ah, minä ymmärrän… Teitä kauhistaa tuo kahdelle kattaminen… Olkaa huoleti hyvä herra Pilois, se ei ole nainen». Mutta itsekseen hän sanoi astellessaan Montparnasse'ia kohti: »Vaikka oikeammin, se on nainen, tarmoton nainen, järjetön lapsi, jota ei saa milloinkaan jättää yksin.»