Ravintola on tällä hetkellä typö tyhjä. Seinät valkeaksi kalkitut … muutamia tammipöytiä… Yhdessä nurkassa kisällien pitkiä kuparikärkisiä, monivärisillä nauhoilla koristeltuja keppejä… Rahalaatikon ääressä kuorsaa tanakka mies, nenä sanomalehdessä.
Hoi, onko täällä ketään! sanoo Pikku Mies koputtaen nyrkillään pöytään aivan kuin vanhakin kapakkavieras.
Tanakka mies rahalaatikon luona ei herääkään niin vähistä; mutta huoneen perältä rientää ravintolan emäntä palvelemaan… Nähdessään uuden vieraan, jonka sattumuksen enkeli johtaa hänen luokseen, kirkaisee hän:
— Taivasten tekijät! Daniel herra!
— Annou! Meidän vanha Annou! vastaa Pikku Mies. Ja he lepäävät toistensa sylissä.
No, hyvä Jumala, se on todellakin Annou, vanha Annou, Eyssette'in entinen palvelustyttö, nyt ravintolanemäntä, naimisissa Jean Peyrol'in, tuon tanakan miehen kanssa, joka kuorsaa rahalaatikon ääressä… Voi. jos te tietäisitte, kuinka hän on onnellinen, tuo kiltti Annou nähdessään jälleen Daniel herran! Kuinka hän häntä suutelee! Kuinka hän häntä likistää, niin että Pikku Mies on tukehtua!
Tämän hellyyden korkeimmillaan ollessa herää mies rahalaatikon ääressä.
Hän ihmettelee ensin hieman sitä lämmintä vastaanottoa, minkä tuo nuori tuntematon saa hänen vaimoltaan, mutta kun hän kuulee, että tuo nuori tuntematon on itse herra Daniel Eyssette, Jean Peyrol käy punaiseksi ihastuksesta ja alkaa hyöriä kuuluisan vieraansa ympärillä.
— Oletteko syönyt suurusta, Daniel herra?
— Enpä todellakaan, hyvä Peyrol … juuri se pani minut tulemaan tänne.