— Sisään, kuului jyrisevä ääni. Peloittava abbé Germane istui hajareisin matalalla tuolilla, sääret pitkällään, kauhtanan liepeet ylösvedettyinä niin että voi nähdä hänen voimakkaat, jännitetyt lihaksensa mustien silkkisukkien läpi. Nojaten kyynärpäitään tuolin selkämykseen luki hän paksua punasyrjäistä nidosta ja poltti, niin että tohisi lyhyttä, ruskeata piippua, jota sanotaan »nenänkärventäjäksi».
— Sinäkö se olet! sanoi hän tuskin kohottaen silmiään nidoksestaan.
Päivää! Kuinka voit? Mitä tahdot?…
Hänen jyrkkä äänensä, tuo kirjoilla sisustettu, jylhä huone, hänen ratsainistumisensa ja lyhyet piippunsa, jota hän piteli hampaissaan, tekivät minut kovin araksi.
Minun onnistui kuitenkin jotenkuten selittää käyntini tarkoitus ja pyytää tuota kuuluisaa Condillac'ia.
— Condillac! aijotko sinä lukea Condillac'ia! vastasi abbé Germane hymyillen. Mitä hullutuksia!… Etkö ennemmin tahtoisi polttaa piippua tupakkaa kanssani! Ota tuo komea rauhanpiippu, joka riippuu alhaalla seinää vasten, ja sytytä se … saatpa nähdä, se maistuu paremmalta kuin kaikki maailman Condillac'it.
Minä kieltäysin kumartaen ja punastuen.
— Etkö huoli?… No, niinkuin tahdot, poikaseni. Condillac'isi on tuolla ylhäällä kolmannella rivillä vasemmalta … voit ottaa sen mukaasi; minä lainaan sen sinulle. Mutta älä pitele sitä pahasti, taikka minä nyljen sinut.
Löysin Condillac'in kolmannelta riviltä vasemmalla ja aijoin poistua, mutta abbé pidätti minut.
— Sinä siis harrastat filosofiaa? … sanoi hän katsoen minua silmiin. Ehkäpä vielä uskotkin siihen?… Loruja, joutavia loruja, poikaseni! Ja minusta piti kaikin mokomin tehtämän filosofian opettaja! Se se vasta on jotain!… Mistä on luennoitava? Nollasta, tyhjästä… Yhtä hyvin olisivat he voineet, kun kerran hommassa olivat, nimittää minut tähtien ylitarkastajaksi taikka piipunsavun katsastajaksi… Voi, minua poloista! Saa sitä toisinaan olla jos jonakin henkensä elättämiseksi… Sinäkin siitä jo hiukan tiedät, vai kuinka?… No, ei sinun ole tarvis punastua. Tiedän, ettet ole onnellinen, pikku urkkija rukka, ja että pojat tekevät elämäsi sietämättömäksi.
Tässä abbé hetkeksi vaikeni. Hän näytti hyvin suuttuneelta ja tärryytti vimmatusti piippunsa vartta sormellaan. Minä jouduin liikutuksen valtaan kuullessani tuon arvossapidetyn miehen surkuttelevan kohtaloani ja painoin Condillac'in silmilleni salatakseni kyyneleeni, jotka valahtivat esiin. Melkein heti abbé jatkoi: