Nähdessään minun astuvan sisään, tuli hän minua vastaan.
— No, herra Daniel! sanoi hän katsoen tutkivasti minuun. Minä vaivuin sanattomana tuolille.
— Kyyneleitä! Joutavaa lapsellisuutta! jatkoi miekkailumestari raa'alla äänellä. Se vaan pahentaa asian. No … joutuun: mitä on tapahtunut?
Silloin minä kerroin hänelle koko tuon kauhean kohtauksen johtajan huoneessa kaikkine yksityiskohtineen.
Sitä myöten kuin puhuin, näin Roger'in muodon yhä enemmän kirkastuvan, hän ei enää katsonut minuun samalla röyhkeällä ilmeellä, ja kuultuaan lopuksi, kuinka olin antanut ajaa itseni pois lukiosta, jotten pettäisi häntä, avasi hän minulle sylinsä ja sanoi ainoastaan:
— Daniel, te olette todellinen gentlemanni!
Tällä hetkellä kuului kadulta vaunujen jyrinää; kuvernööri lähti pois.
— Te olette todellinen gentlemanni, toisti ystäväni miekkailumestari puristaen ranteitani, niin että olin huutaa. Te olette jalo ihminen, en sano muuta… Mutta ymmärtänette kai, etten voi sallia kenenkään uhrautua puolestani.
Näin sanoen lähestyi hän ovea.
— Elkää itkekö, Daniel herra, minä menen tapaamaan johtajaa, ja minä vannon ettei ainakaan teitä täältä ajeta.