— Entä kaunis Cecilia? kysyi yksi gentlemanneista.
— Cecilia ei ole maininnut nimeäni, hän on matkustanut pois, siinä vasta kunnon tyttö.
— Entä pikku Daniel! mikä hänet perii?
— Pyh, vastasi Roger.
Tässä hän teki liikkeen, joka sai kaikki nauramaan.
Tämä naurunremahdus saattoi minut raivoihini. Aijoin tulla lehtimajasta ja äkkiä kuin haamu ilmestyä heidän keskellensä. Mutta hillitsin itseni, olin jo ollut kyllin naurettava.
Nyt tuotiin paisti sisään ja lasit kilahtelivat vastakkain.
— Roger'in malja! Roger'in malja! kuului joka puolelta.
En voinut kestää kauempaa, kärsin liiaksi. Vähääkään välittämättä, näkikö minut kukaan, syöksyin ulos puutarhasta. Yhdellä hyppäyksellä olin portin ulkopuolella ja aloin juosta kuin mieletön suoraan eteenpäin.
Pimeys alkoi hiljaa laskeutua yli seudun ja tuolle äärettömälle lumiaavikolle levisi ikäänkuin sanomaton surumielisyys.