— Daniel, sinä tulet minun mukaani, sanoo abbé.
Pikku Mies tekee kieltävän merkin ja näyttää rautarengasta, josta riippuu kaulahuivi… Abbé Germane ottaa häntä kädestä.
— Kuuleppas, tule minun huoneeseeni, jos tahdot tappaa itsesi, niin voithan tehdä sen siellä. Siellä on tuli, siellä on hauskempaa.
Mutta Pikku Mies vastustelee: »Antakaa minun kuolla, herra abbé. Teillä ei ole oikeutta estää minua kuolemasta.»
Papin silmissä leimahtaa vihan välähdys: »Vai niin, niinkö se onkin!» sanoo hän. Ja tarttuen äkkiä Pikku Miestä vyötäisiltä vie hän hänet mukaansa kainalossaan, aivan kuin tavarakääryn, välittämättä vähääkään hänen vastusteluistaan ja rukouksistaan…
… Pian ollaan abbé Germane'in luona: uunissa loimottaa aika valkea; tulen ääressä on pöytä, jolla on palava lamppu, piippuja ja paperikasa täynnä harakan varpaita.
Pikku Mies istuu uunin nurkassa. Hänen mielensä on kuohuksissa, hän puhuu paljon, hän kertoo elämäkertansa, onnettomuutensa ja miksi hän on tahtonut lopettaa itsensä. Abbé kuuntelee häntä hymyillen; sitte kun lapsi on puhunut tarpeekseen, itkenyt tarpeekseen ja keventänyt tarpeekseen ahdistetun, sairaan sydämensä, ottaa tuo kunnon mies häntä käsistä kiinni ja sanoo hänelle hyvin rauhallisesti:
— Eihän tuo ole yhtään mitään, poikaseni, sinä olisit tehnyt varsin tyhmästi, jos olisit tappanut itsesi noin vähästä. Sinun juttusi on hyvin yksinkertainen; sinut on ajettu pois lukiosta, — joka sivumennen sanottuna on sinulle suuri onni … — no, sinun täytyy lähteä pois, lähteä heti pois, ennenkuin tuo viikkosikaan on lopussa… Ethän sinä, piru vieköön, ole mikään kyökkipiika!… Ole surematta rahojasi ja velkojasi, kyllä minä niistä huolen pidän… Rahat, jotka aijoit lainata tuolta konnalta, saat minulta lainaksi. Me järjestämme kaiken tämän huomenna… Ja nyt ei sanaakaan, minun täytyy tehdä työtä ja sinun täytyy nukkua… Mutta sinä et saa palata kamalaan makuusaliisi: siellä sinun olisi kylmä ja siellä sinua pelottaisi; sinä menet maata minun sänkyyni, johon pantiin tänä aamuna puhtaat lakanat… Minä kirjoitan koko yön; ja jos minua rupeaa nukuttamaan, heitän pitkäkseni sohvalle… Hyvää yötä, älä sano enää mitään.
Pikku Mies panee maata, hän ei vastustele… Kaikki, mitä hänelle tapahtuu, tuntuu unelta. Mitä kaikkea onkaan tapahtunut yhtenä päivänä! Kuoleman kynnykseltä on hän joutunut tähän suloiseen vuoteeseen, tähän lämpöiseen, rauhalliseen huoneeseen… Kuinka Pikku Miehen on hyvä olla!… Silloin tällöin avatessaan silmänsä näkee hän lampun varjostimen lempeässä valossa hyvän abbé Germane'in, joka koko ajan piippuaan imien lennättää rapisevaa kynäänsä valkeita paperiarkkeja pitkin.
… Heräsin seuraavana aamuna siihen, että abbé taputti minua olkapäälle. Olin nukkuessani unohtanut kaikki… Se saattoi pelastajani makeasti nauramaan.