— Niin, minä matkustan, herra Barbette, vastasin levollisesti, lähden vielä tänään.
Herra Barbette kimposi koholle, herra Cassagne samoin; mutta herra Barbetten kimmahdus oli paljon korkeampi kuin herra Cassagne'n, sillä minä olin hänelle paljon enemmän velkaa.
— Mitä, vielä tänään!
— Vielä tänään, olen juuri menossa tilaamaan itselleni paikkaa postivaunuissa.
Luulin, että he karkaisivat kurkkuuni.
— Entä minun rahani? sanoi herra Barbette.
— Ja minun? ulvoi herra Cassagne.
Sanaakaan sanomatta astuin portinvartijan huoneeseen ja kaivettuani juhlallisesti kaksin käsin taskuistani abbé Germane'in kiiltävät kultakolikot, aloin latoa pöydän nurkalle, mitä kummallekin olin velkaa.
Se oli mainio teatteritemppu! Kuin taikaiskusta kirkastuivat molempien ynseät naamat. Kun he olivat korjanneet rahat taskuunsa hiukan häpeissään siitä, että olivat osoittaneet minulle epäluottamusta, mutta hyvin iloissaan saadessaan omansa takaisin, sulivat he valitteluihin ja ystävyyden osoituksiin:
— Jätättekö todellakin meidät, herra Eyssette…? Kuinka ikävää! Mikä suuri vahinko koululle!