Sillävälin kului aika… Minun oli laitettava matka-arkkuni kuntoon, maksettava velkani ja tilattava itselleni paikka postivaunuissa…
Lähtiessäni huomasin uunin nurkalla useita vanhoja, mustuneita piippuja. Otin niistä kaikkein vanhimman, kaikkein mustimman ja lyhimmän ja panin sen taskuuni aivan kuin pyhän esineen; sitte menin alas.
Alhaalla oli vanhan voimistelusalin ovi vielä auki. En voinut sivukulkeissani olla vilkaisematta sisälle, ja se minkä näin, saattoi minut värisemään. Näin tuon suuren, kolkon salin katosta riippuvan kiiltävän rautarenkaan, ja punasinervän kaulahuivini juoksevine solmuineen heiluvan renkaassa kaatuneen jakkaran yläpuolella.
XIII.
VIOT'IN AVAIMET.
Kun minä juoksujalkaa lähdin lukiosta, vielä aivan täristyksissäni siitä näystä, jonka juuri olin jättänyt, aukesi portinvahdin asunnon ovi kiireesti ja minä kuulin huudettavan:
— Herra Eyssette, herra Eyssette!
Näin Barbetten kahvilan isännän ja hänen kunnianarvoisan ystävänsä
Cassagne'n peloittavan, miltei röyhkeän näköisinä.
Kahvilan omistaja avasi ensin suunsa.
— Te kuulutte matkustavan pois, herra Eyssette?