Kelpo päällikkö Bravida, entinen varusmestari, osoitti hänelle yhä edelleen kunnioitustaan: "Siinä on vasta reima mies!" virkkoi hän yhä itsepäisesti, ja tämä tunnustus oli ainakin, luulen ma, apteekkari Bézuquet’n tunnustuksen veroinen… Tuo kelpo päällikkö ei kertaakaan ollut salaviittauksilla tehnyt pilaa Afrikan-matkasta; mutta kun julkinen hälinä kävi liian voimakkaaksi, päätti hän puhua.
Eräänä iltana, kun onneton Tartarin oli yksin työhuoneessaan, ajatellen surullisia seikkoja, näki hän päällikön astuvan sisään vakavana, mustissa hansikkaissa ja takki korviin saakka napitettuna.
"Tartarin", virkkoi entinen kapteeni arvokkaasti, "Tartarin, ei ole muu edessä kuin matka!" Ja hän jäi seisomaan oven kehykseen, — ankarana ja suurena kuin velvollisuus.
Tarasconin Tartarin käsitti täydelleen, mitä sisälsivät nuo sanat:
"Tartarin, ei ole muu edessä kuin matka."
Hän nousi hyvin kalpeana, katseli hellästi ympärilleen somassa työhuoneessaan, jonka ikkunat olivat huolellisesti suljetut ja joka oli täynnä lämpöä ja suloista valoa. Hänen katseensa kohtasi tuota leveätä mukavaa nojatuolia, kirjojaan, mattoaan, suuria valkoisia ikkunaverhostimia, joiden takana värähtelivät pienen puutarhan ohuet oksat. Sitten hän astui kelpo päällikköä kohti, tarttui hänen käteensä, puristi sitä voimakkaasti ja virkkoi, itkun tukahuttamalla äänellä, kuitenkin pysyen stoalaisena: "Aionpa matkustaa, Bravida!"
Hän lähtikin matkaan, kuten oli sanonut. Mutta ei kuitenkaan heti… täytyihän hänen ensin varustautua.
Ensin hän tilasi Bompard’ilta kaksi suurta kaksiosaista kuparilevyillä vuorattua matka-arkkua, joihin kumpaankin oli kiinnitetty pitkä, seuraavalla kirjoituksella varustettu nimilevy:
Tarasconin Tartarin
Asearkku.
Vuoraaminen ja kaiverrus veivät paljon aikaa. Hän tilasi myös Tastavinilta komean matka-albumin, johon aikoi kirjoittaa päiväkirjansa ja matkamuistelmansa; sillä vaikkapa onkin jalopeuran ajossa, ajattelee kuitenkin matkalla.