Jättiläispuu-talon edessä oli kahdet suuret työntökärryt. Aika ajoin ovi aukeni ja silloin nähtiin muutamien henkilöiden vakavina astuskelevan pienessä puutarhassa. Miespalvelijat kantoivat ulos matkalaukkuja ja kirstuja, jotka he latoivat työntökärryille.
Jokaista uutta tavaramyttyä ulos tuotaessa, väkijoukko vavahteli. Näitä esineitä mainittiin ääneen. "Tuossa on suojasteitta… Tuossa ovat säilytetyt herkkutavarat… rohdosarkku asearkut…" Ja lakkien metsästäjät antoivat tarpeellisia selityksiä.
Äkkiä, noin kello kymmenen ajoissa, syntyi suuri levottomuus väkijoukossa. Puutarhan portti kääntyi rajusti saranoillaan.
"Hän tulee!… hän tulee!" huudettiin.
Hän tulikin…
Kun hän ilmestyi kynnykselle, lähti väkijoukosta kaksi hämmästyksen huutoa.
"Sehän on turkkilainen"…
— "Hänellä on silmälasit!"
Tarasconin Tartarin oli näet pitänyt velvollisuutenaan pukeutua algerialaiseen pukuun, koska hän oli lähdössä Algeriaan. Tämän puvun muodostivat valkeasta palttinasta tehdyt roimahousut, pieni ahtaasti istuva takki metallinappineen, leveä punainen vyö vatsan ympärillä; kaula oli paljaana, hiukset ajettuina otsalta, ja päässä suunnattoman suuri chechia, (punainen turkkilainen lakki) jossa oli mahdottoman pitkä sininen tupsu… Siihen kuului lisäksi kaksi raskasta pyssyä, yksi kummallakin olalla, suuri metsästyspuukko kupeella, vatsalla patruunalaukku ja lonkalla revolveri, joka kolisi nahkakotelossaan. Siinä kaikki…
Eipä toki! anteeksi, unhoitin silmälasit, äärettömät, siniset silmälasit, jotka varta vasten olivat ilmestyneet lieventämään sankarimme ylen julmaa ulkomuotoa!