"No, ehkäpä se ei olekaan sama henkilö…. Olettakaamme, että olen sekoittanut tähän toisen…. Mutta, nähkääs, herra Tartarin, joka tapauksessa on parasta, että olette varoillanne algierilaisten maurittarien ja montenegrolaisten ruhtinasten suhteen!…"
Tartarin kohosi jalustimillaan ja näytti pahasti irvistelevän.
— Ruhtinas on ystäväni, herra kapteeni.
"Hyvä; hyvä! älkäämme toki suuttuko…. Ettekö tule juomaan absinttia? Ette huoli. Ettekö tahdo lähettää jotakin sanaa kotimaahan?… Vai ei sitäkään…. No hyvä! onnea matkalle siis… Kuulkaahan kuitenkin, veliseni, minulla olisi hyvää ranskalaista tupakkia, jos tahtoisitte ottaa muutaman piipullisen… Ottakaahan toki, no ottakaahan toki! Se on tekevä Teille hyvää…. Nuo kirotut itämaalaiset tupakkilajit himmentävät ajatuksenne."
Tämän jälkeen kapteeni kiinnitti jälleen huomionsa absinttiin, ja Tartarin ajatuksiin vaipuneena, jatkoi hiljaisessa ravissa matkaansa pienelle asunnolleen…. Vaikka hänen suuri sielunsa kieltäytyi uskomasta mitään äsken kuulemastaan, olivat Barbassoun salaviittaukset saattaneet hänet surulliseksi; lisäksi luonnonomaiset kiroukset ja kotiseudun murre olivat hänessä herättäneet hiljaista omantunnonvaivaa.
Kotonaan hän ei tavannut ketään. Baia oli kylpemässä… Neekerinainen tuntui hänestä rumalta ja talo surulliselta… Sanattoman surumielisyyden raatelemana hän istuutui suihkulähteen reunalle ja pisti piippuunsa Barbassoun antamaa tupakkia. Tämä tupakki oli kääritty palaseen "Sémaphore"-lehteä. Kun hän kääri auki tätä sanomalehden liuskaa, hänen synnyinkaupunkinsa nimi pisti silmään.
Meille kirjoitetaan Tarasconista:
"Kaupunki on kauhean pelon alaisena. Jalopeurain metsästäjä, Tartarin, joka on matkustanut Afrikkaan ampumaan noita suuria kissaeläimiä, ei ole moneen kuukauteen antanut tietoja itsestään… Miten on tuon sankarimaisen kansalaisemme käynyt?… Tuskin rohkenee sitä arvaillakaan, kun tuntee, kuten me, tuon hehkuvan sielun, tuon uljuuden, tuon seikkailuhalun… Liekö hän, kuten moni muu, hautautunut hiekkaan, vai liekö hän joutunut jonkun Atlas-vuorten hirviön hampaan saaliiksi, hirviön, jonka vuodan hän oli kaupungin kunnallishallitukselle luvannut?… Hirvittävä epävarmuus! Tosin muutamat neekerikauppiaat, jotka tulivat Beaucairen markkinoille, väittävät kohdanneensa keskellä erämaata europpalaisen, joka ulkomuodoltaan oli hänen kaltaisensa, ja joka kulki Tombuktua kohti… Jumala varjelkoon meidän Tartariniamme!"
Luettuaan tämän Tarasconilainen punastui, vaaleni ja värisi. Koko Tarascon ilmestyi hänen eteensä: klubi, lakkien metsästäjät, Costecalden vihreä nojatuoli, ja liidellen kaiken tämän yläpuolella hajasiipisen kotkan tavoin, kelpo päällikkö Bravidan hirvittävät viikset.
Silloin Tarasconin Tartarin, ajatellessaan, että oli siinä raukkamaisesti loikomassa matollaan, sillä välin kuin luultiin hänen tuhoilevan petoja, häpesi itseään ja rupesi itkemään.