— Niin! tuo pantterien tappaja, virkkoi Tartarin ylenkatseellisesti.
"Tunnetteko hänet?" kysäsi pikku herra.
— Kyllä kai, peeveli soikoon, minä hänet tunnen… Olemmehan senkin seitsemän kertaa yhdessä metsästäneet.
Pikku herra hymyili: "ajatteko siis myöskin panttereja, herra Tartarin?"
— Joskus, ajan ratoksi… tiuskasi raivostunut Tarasconilainen.
Hän lisäsi kohottaen päätään sankarimaisesti ja täten saattaen molempien tyttöjen sydämet leimuamaan.
— Se ei ole jalopeurajahdin veroista!
"No niin", rohkeni Orléansvillen valokuvaaja huomauttaa, "pantteri, totta vie, ei ole muuta kuin suuri kissa…"
— Vallan niin! sanoi Tartarin, joka hyvin mielellään hiukan himmensi herra Bombonnel’in mainetta, etenkin näitten naisten edessä.
Nyt kyytivaunut pysähtyivät, konduktööri aukaisi oven ja kääntyi pikku vanhuksen puoleen: