— Sanoinhan, että hän tulisi, ystäväiseni! huusi Mauritar marseillen murteella kumartuen yli toisen kerroksen gallerian ja nyökäyttäen päätään soman veitikkamaisesti. Miesparka, masennettuna vaipui alas istumaan eräälle rummulle. Hänen Maurittarensa osasi siis puhua marseillen murrettakin!
"Sanoinhan, että Teidän piti varoa algierittareita!" virkkoi kapteeni
Barbassou filosofisesti. "Samoin myös montenegrolaista ruhtinastanne."
Tartarin nosti päätään.
— Tiedättekö missä ruhtinas on?
"Eipä hän ole varsin kaukana. Hän on viideksi vuodeksi saanut vapaan asunnon Mustaphan vankilassa. Tuo veijari joutui kiinni juuri kun pisti kätensä toisen kukkaroon… Muuten ei häntä ensi kertaa pistetä talteeseen. Hänen ylhäisyytensä on jo istunut vankikopissa kolme vuotta jossakin muualla… odottakaapas! luulenpa että se oli juuri Tarasconissa."
— Tarasconissa!… huudahti Tartarin saaden äkkiä päähänsä selkeän välkähdyksen… Senpävuoksi hän tunsi vain yhden puolen kaupunkia…
"No tietysti… mikäli Tarasconia näkyy vankilasta… Oi, hyvä herra Tartarin, tässä kirotussa maassa täytyy pitää silmät hyvin auki, muuten saa kokea sangen suuria ikävyyksiä… Niinpä esimerkiksi tuo muetsinin juttu…"
— Mikä juttu? mikä muetsin?
"Peijakas vieköön! vastapäisen moskean muetsin, joka hakkaili Baïaa… Akbar kertoi jutun tässä joku päivä sitten, ja koko Algier nauraa sille vielä… Onpa todella hullunkurista, kuinka tuo muetsin laulaessaan torninsa huipulla rukouksiaan, Teidän nenänne edessä laverteli rakkauden selityksiä pikku kanasellenne, sopien kohtauksista hänen kanssaan ja samalla avuksi huutaen Allahia."
— Ovatko siis kaikki tässä maassa konnia?… ulvoi onneton
Tarasconilainen.