Barbassou teki filosofimaisen liikkeen.
"No niin on, ystäväni, näissä uusissa maissa… Mutta vähätpä siitä! jos huolitte neuvojani, niin palaatte pian Tarasconiin."
— Palata Tarasconiin… se on helppo sanoa… Mutta rahat… Ettekö siis tiedä, kuinka minua peijattiin ja nyljettiin siellä erämaassa?
"Älkää sitä murehtiko!" virkkoi kapteeni nauraen… "Zouave-laiva lähtee huomenna, ja jos tahdotte vien teidät takaisin isänmaahan… suostutteko siihen, hyvä ystävä?… No, koska sopii, niin kaikki on hyvin. Teillä on vain yksi seikka sitä ennen tehtävänä. On vielä jälellä muutama samppanjapullo ja puoli simaleipää… istukaa tuohon sovinnollisesti!.,.."
Hieman vitkasteltuaan, kuten arvonsa vaati, Tarasconilainen suostui tarjoumukseen. Hän istuutui, ja sitten ryypättiin; Baïa tuli alas, kuullessaan lasien kilinän, lauloi loppuun laulun Marco la Belle, ja juhlaa jatkui myöhäiseen yöhön.
Kello kolmen ajoissa Tartarin, pää kevyenä ja jalat raskaina, palasi saattamasta ystäväänsä kapteenia, jolloin hän kulkiessaan moskean ohi muisti muetsinin ja hänen ilveensä, ja tämä pani hänet nauramaan. Seuraavassa tuokiossa sukkela kostonaate välkähti hänen aivoissaan. Moskean ovi oli auki. Hän astui sisälle, kulki pitkien korridorien läpi, joiden permanto oli matoilla peitetty, kiipesi yhä ylemmäksi portaita ja saapui viimein pieneen turkkilaiseen rukoushuoneeseen, jonka katossa keinui rautaristikkoinen lyhty, luoden valkoisille seinille haaveellisia varjoja.
Muetsin istui siinä divaanilla, iso turbaani päässä, valkeat turkikset yllä, Mostaganemin piippu suussa ja edessään suuri lasi täynnä kylmää absinttia, jota hän hartaasti hörpiskeli odottaessaan hetkeä, jolloin hänen tuli kehoittaa uskovaisia rukoilemaan… Nähdessään Tartarinin hän pudotti piippunsa säikähtyneenä.
"Suu kiinni, pappi", ärjäsi Tarasconilainen, jolla tuumansa toteuttaminen oli mielessä… "Tänne nopeasti turbaanisi ja kaapusi!…"
Turkkilainen pappi, pahasti vavisten, antoi turbaaninsa, kaapunsa ja mitä vain. Tartarin pynttäsi itsensä niihin ja meni arvokkaana minaretin kuistille.
Meri loisti kaukana. Valkeat katot kiilsivät kuutamossa. Meren tuulahdus toi mukanaan jonkun myöhästyneen kitaransäveleen…. Tarasconilainen muetsin antautui hetken hartautensa valtoihin, sitten hän kohottaen kätensä, rupesi veisaamaan ylen kimakalla äänellä: